Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 03.05.2017/Pykälä 83

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 83

Asianro 3179/02.02.02/2017

 

 

Tekninen talousarviomuutos / yhdyskuntarakentaminen

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Kuopion kaupungin palveluorganisaation jatkokehittämisen tuloksena siirtyi vuoden 2017 alusta alkaen ulkoilu- ja virkistyspalveluita koskevia tehtäviä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen omatoimisen hyvinvoinnin palveluista kaupunkiympäristön palvelualueelle. Tämä aiheuttaa myös uudelleen ryhmittelyä yhdyskuntarakentamisen investointiohjelman osalta.

 

Yhdyskuntarakentamisen uudelleen ryhmittelyn myötä on tarve tehdä tekninen talousarviomuutos koskien pienvenesatamien ja uimarantojen ym. rantatoimintojen investointien määrärahoja. Teknisessä talousarviomuutoksessa ei tule muutoksia määrärahojen kokonaissummiin, ainoastaan hankkeiden välisiä muutoksia, jossa em. toiminnot siirretään Yleisten alueiden -kohteelta Satamat -kohteelle. Muutokset on esitetty liitteessä.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän liitteenä olevan yhdyskuntarakentamisen teknisen talousarviomuutoksen kaupunkirakennelautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 

Liitteet

1

3179/2017 Tekninen talousarviomuutos

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa