Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 03.05.2017/Pykälä 84

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 84

Asianro 3182/00.01.02.00/2017

 

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen asiakkuus- ja toimintaympäristömuutokset

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Kuopion kaupungissa on meneillään strategian uudistaminen. Maaliskuussa toteutettiin kysely Kuopion strategian arvioinnista ja suuntaamisesta kaupunginvaltuuston ja -hallituksen sekä johtoryhmien jäsenille. Lisäksi strategiaa ja muuttuvaa toimintaympäristöä arvioidaan johtoryhmien seminaarissa sekä toukokuussa valtuustoseminaarissa.

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtoryhmä on arvioinut osana strategian uudistamista talousarvion valmistelun pohjaksi asiakkuus- ja toimintaympäristömuutoksia. Analyysissä on arvioitu asiakasryhmien ja palvelukäyttäytymisen sekä organisaation ulkoisen ja sisäisen toimintaympäristön muutoksia 4 - 5 vuoden ajanjaksolla. Tausta-aineistona on käytetty tilastotietoa mm. Kuopion kehityksestä, väestöennustetta sekä parlamentaarisen työryhmän väliraporttia Tulevaisuuden kunnasta.

 

Asiakkuus- ja toimintaympäristömuutosten analyysi on esityksen liitteenä ja asiaa esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että lautakunta evästää jatkovalmistelua ja merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Liitteet

2

3182/2017 Tausta-aineisto

 

3

3182/2017 Toimintaymp_KYMP lautakunnalle

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa