Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 03.05.2017/Pykälä 86

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 86

Asianro 1471/10.02.03/2017

 

 

Rakennusjärjestyksen uudistaminen

 

 

 

Päätöshistoria

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 23.3.2017 18 §

 

Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
Alueellinen rakennusvalvonta

 

 

Asia                                    Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, jossa annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sen sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia rakentamista koskevia seikkoja. Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on asiasta toisin määrätty.

 

Nykyinen Kuopion kaupungin rakennusjärjestys on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 2.5.2012 ja se on tullut voimaan Kuopion hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti 14.6.2013. Tämän jälkeen Kuopion kaupunkiin ovat liittyneet Nilsiän kaupunki, Maaningan kunta ja Juankosken kaupunki. Kuopion kaupungin nopea kehittyminen ja laajeneminen ovat muuttaneet osaltaan rakentamisen ohjauksen tarpeita. Rakennusjärjestyksen uudistamistarpeeseen vaikuttavat myös lainsäädäntöön tulleet muutokset. Lisäksi rakennusjärjestyksen soveltamisesta saatujen kokemusten pohjalta on noussut esiin tarkistamistarpeita. Rakennusjärjestyksen uudistamisen tavoitteena on luoda koko Kuopion kaupungin alueelle yksi yhtenäinen rakennusjärjestys, joka ottaa huomioon entistä paremmin paikalliset olosuhteet rakentamisen ja hyvän elinympäristön muodostamisessa osana rakentamisen suunnittelua, ohjausta, toteutusta ja ylläpitoa. 

 

Rakennusjärjestyksen uudistamistyötä varten on tarpeen muodostaa eri asiantuntijatahoista koostuva työryhmä, johon nimetään ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen, kaupunkisuunnittelupalvelujen, maaomaisuuden hallintapalvelujen, lakipalvelujen ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen edustajat. Työryhmään on tarpeen kuulua myös keskeisimpien asiaan liittyvien luottamuselinten edustajat.

 

Vaikutusten arviointi        Rakennusjärjestyksen uudistamisen vaikutuksia arvioidaan uudistustyön aikana osana prosessia ja rakennusjärjestyksen perusteluja.  

 

 

Esitys                                Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää, että rakennusjärjestyksen uudistamistyöhön ryhdytään. Samalla lautakunta nimeää edustajansa rakennusjärjestyksen uudistamistyöryhmään ja pyytää kaupunkirakennelautakuntaa nimeämään oman edustajansa. Lautakunta esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy lautakunnan esityksen ja nimeää edustajansa rakennusjärjestyksen uudistamistyöryhmään.

 

Liitteet

 

 

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Anne Turkia

puh. +358 44 718 5415

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen

 

Lautakunta hyväksyy edellä mainitun esityksen.

 

 

Päätös                              Lautakunta yksimielisesti hyväksyi rakennustarkastajan päätösehdotuksen.

 

Lautakunta nimesi rakennusjärjestyksen uudistamistyöryhmään edustajakseen Markus  Jukaraisen.

 

Merkitään, että kaavoitusinsinööri Anne Turkia poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 


 

 

 

                                                         

Päätösehdotus                           palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Kaupunkirakennelautakunta nimeää edustajansa rakennusjärjestyksen uudistamistyöryhmään.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja kaupunkirakennelautakunta nimesi edustajakseen rakennusjärjestyksen uudistamistyöryhmään varapuheenjohtaja Keijo Voutilaisen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa