Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nilsiä-neuvottelukunta
Pöytäkirja 16.05.2017/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 18

Asianro 2883/00.01.01/2015

 

 

Nilsiän pitäjäraadin jäsenten nimeäminen

 

 

 

Kuopiossa aloittaa toimintansa vuonna 2017 kuusi Pitäjäraatia, jotka perustetaan kaupungin kuntaliitosalueille Riistavedelle, Vehmersalmelle, Karttulaan, Nilsiään, Maaningalle ja Juankoskelle. Pitäjäraatien toiminta käynnistetään uuden valtuustokauden alussa 1.6.2017 lukien. Pitäjäraati toimii kaupunginhallituksen asettaman lähidemokratiajaoston alaisuudessa.

 

Ensimmäiset pitäjäkokoukset järjestettiin kaikilla kuudella alueella samanaikaisesti 23.4.2017. Kokouksessa tehtiin ehdotus jäsenistä ja varajäsenistä pitäjäraateihin. Lähidemokratiajaosto asettaa pitäjäraadit pitäjäkokousten tekemien ehdotusten mukaisesti. 

 

Nilsiän pitäjäraatiin ehdotettiin seuraavat jäsenet ja varajäsenet:

 

Outi Väätäinen pj. (Marianne Ruuskanen)
Jukka Parviainen vpj. (Eila Tolppanen)
Hanna Liira (Jani Pentikäinen)
Tuula Kuosmanen (Toivo Rissanen)
Tomi Ikonen (Jukka Savolainen)
Tanja Holopainen (Veli Taskinen)
Helena Liukkunen (Sakari Pentikäinen)
Tiina Jaakkola (Raimo Korhonen)
Hanna Pietiläinen (Sari Leskinen)
Irma Hyvönen (Lea Pekkarinen).

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Riitta Kokkonen

puh. +358 44 718 2138

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Talouspäällikkö Riitta Kokkonen

 

Neuvottelukunta merkitsee tiedoksi Nilsiän pitäjäraadin kokoonpanon.

 

 

Päätös                                            Neuvottelukunta hyväksyi yksimielisesti talouspäällikön päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa