Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2017/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 24

Asianro 3718/02.02.02/2017

 

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus

 

 

Taloussuunnittelija Kirsti Tarvainen 9.5.2017

 

Talouden ja toiminnan seurannasta tulee toimittaa I osavuosikatsaus Kuopion kaupunginhallitukselle, joka käsittelee sen 29.5.2017 kokouksessaan.  Pohjois-Savon pelastuslaitoksen pelastustehtäviä on ollut 4,8 % vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.    Valistus- ja koulutustapahtumissa on alkuvuonna ollut 9832 henkilöä eli 4 % alueen asukasluvusta.   Tehtyjen palotarkastusten määrästä on tehty 9 – 28 % kohderyhmästä riippuen. 

 

Ensihoidon osalta tehtäviä on ollut 7,6 %  edellisvuotta enemmän.  Sairaanhoitopiirin kanssa voimassa oleva palvelun tuottamissopimus on toteutunut sopimuksen mukaisesti. Ensihoidon tuotot vastaavat seuranta-ajankohtaa. 

 

Talouden osalta henkilöstömenot vastaavat ajankohtaa, kun huomioidaan kirjanpidosta kaudelle puuttuvat palkkakulut. Pelastustoiminnan hankintojen osalta käyttötalouden määrärahoista on käytetty 40,3 %.   Pelastustoiminnan tuotot muiden kuin kuntien maksuosuuksien osalta ovat toteutuneet 15,2 %:sti.   Rahoitusosuudet öljyntorjuntaan ja työterveyshuollon Kelakorvaukset kirjautuvat vasta tilinpäätöksessä.   

 

Talouden toteutumaseurannasta tulee huomioida, että sopimuksellisista ja maksatussyistä tuottokertymä ei ole tasaista, seurantakauden tuotoissa on laskutusteknisistä syistä johtuen 1,4 milj. euroa seuraavalle kaudelle kuuluvia tuottoja ja toisaalta kaikki kaudelle kuuluvat henkilöstömenot eivät ole kirjautuneet. 

 

 Käyttötalous      Toteuma     

+ ta-muutos        1.1.– 30.4.2017

1000 €                    1000 €                   Tot.-%

 

Tuotot               25 597                9 857                    37,5

Kulut                  24 508                7 389                   30,1

Kate                      1 088                2 469                   226,9

 

Poistot                  868                     289                   33,3

 

Investoinnit                                 

     Talousarvio         Toteuma

                                      1.1.– 30.4.2017

              1000 €           1000 €                   Tot.-%

 

Kulut                            1 683                    231                        13,7

Rah.osuudet               485                        0

Myyntituotot                 33                        0

Netto                             1 166                    231                        19,8   

 

Investointihankinnat toteutetaan talousarvion mukaisesti.  Sisäisestä valvonnasta on laadittu liitteen mukainen raportti.

 

Kirjanpidon huhtikuun lopulliset raportit ovat käytettävissä 11.5.2017 mistä syystä lautakunnan kokoukseen toimitetaan kauden lopullisia talousarvion toteutumisraportteja vastaavat liitteet.

 

Sisäisestä valvonnasta on tehty liitteen mukainen raportti.

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta merkitsee osavuosikatsauksen ja sisäisen valvonnan raportin tiedoksi.

 

Liitteet

2

3718/2017 Johdon katsaus

 

3

3718/2017 Tulos- ja rahoituslaskelmat

 

4

3718/2017 Talouden ja toiminnallisten tavoitteiden seuranta 1.1. - 30.4.2017

 

5

3718/2017 Sisäisen valvonnan raportti 1.1. - 30.4.2017

 

                                                          Valmistelija                                                           

Kirsti Tarvainen

puh. +358 17 18 8117

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta merkitsee osavuosikatsauksen ja sisäisen valvonnan raportin tiedoksi.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa