Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 18.05.2017/Pykälä 52

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 52

Asianro 3586/02.05.00.00/2017

 

 

Maa-aineslupia ja maisematyölupia koskeva taksa

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut

 

 

                                                         

Kunta voi maa-aineslain 23 §:n ja maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:n perusteella periä luvanvaraisista toimenpiteistä maksun sekä suunnitelman tarkastamisesta että toiminnan valvomisesta. Maa-ainesluvan saajalta voidaan maa-aineslain 12 §:n perusteella vaatia hyväksyttävä vakuus ennen toiminnan aloittamista. Maksujen laskentaperusteet ja vakuudet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa.

 

Ympäristölautakunta on edellisen kerran tarkistanut maa-aines- ja maisematyölupia koskevaa taksaa 12.11.2015 § 113 ja 16.6.2016 § 49 (tekninen tarkistus). Kustannustaso on noussut vuonna 2015 tehdyn tarkistuksen jälkeen. Esityslistan liitteenä jaettavaan taksaehdotukseen on suoritteiden hintaa korotettu keskimäärin 5%.

 

 

 

Vaikutusten arviointi                Ympäristövaikutusten osalta asia on neutraali. Taksan muutos lisää toiminnanharjoittajan kustannuksia keskimäärin 5 %. 

                                                         

 

 

Esitys                                             

Lautakunta hyväksyy uuden maa-aineslupia ja maisematyölupia koskevan taksan liitteen mukaisena.

                                                         

Taksa tulee voimaan 1.7.2017 (kuntalaki 98 §).

 

 

Toimivalta                                     Palvelualueiden johtosäännön 2. luku 7 § kohta 32.

 

 

 

Liitteet

7

3586/2017 Maa-aineslupia ja maisematyölupia koskevat taksa

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jouni Hoffren

puh. +358 44 718 2186

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 


 

Päätösehdotus                           Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen

 

Lautakunta hyväksyy edellä mainitun esityksen.

 

 

Päätös                                            Lautakunta yksimielisesti hyväksyi ympäristöjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa