Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaninka-neuvottelukunta
Pöytäkirja 31.05.2017/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 20

Asianro 3687/02.05.01.00/2017

 

 

Avustushakemus Käärmelahden vene-ja uimarannan parantamiseksi

 

Käärmelahden kyläyhdistys ry anoo neuvottelukunnalta avustusta 6000 euroa Käärmelahdessa sijaitsevan vene- ja uimarannan parantamiseksi.

 

Käärmelahti on kasvava Kuopion reuna-alue, uusi koulu ja päiväkoti sekä vuoden 2017 alussa valmistunut osayleiskaava mahdollistaa alueelle lähes 60 uutta omakotitalotonttia.

 

Vene- ja laituripaikkoja ei ole tarpeeksi kaikille niitä haluaville ja osa venepaikoista on jäänyt vesakoituneen rannan uumeniin. Kyläyhdistyksellä on tarkoitus rakentaa uusia veneiden pitopaikkoja.

 

Rantaan tulevalle tielle tehdään myös perusparannusta, jotta ranta on turvallisempi kulkea. Samalla on tarkoitus tehdä kunnostustöitä rannalla ja kodan ympäristössä.

 

Vene-ja uimarannan kunnostuksen kokonaiskustannusarvio on 8000 euroa ja talkootyön osuudeksi on laskettu 250 h.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

 

 

Liitteet

1

3687/2017 Avustushakemus Käärmelahden vene-ja uimanrannan palvelutason parantamiseksi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Ritva Rytkönen

puh. +358 44 718 2463

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Hallintosihteeri Ritva Rytkönen

 

Neuvottelukunta ei myönnä avustusta vene- ja uimarannan parantamiseksi, koska tällaisiin kohteisiin on mahdollisuus hakea Kuopion kaupungilta talkoorahaa.

 

 

Päätös                                            Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa