Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.06.2017/Pykälä 208

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 208

Asianro 8882/00.02.01/2016

 

 

Kh:n tiedonantoja

 

                                                      Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

1950/2013                                   Valtiovarainministeriön päätös 24.5.2017 (VM/659.00.01.01.00/2014).
Kuopion kaupungin ja Juankosken kaupungin yhdistymisestä perusteella Kuopion kaupungille maksetaan yhdistymisavustusta vuosina 2017 - 2019 seuraavasti: kuntajaon muutoksen voimaantulovuonna 1 088 240 euroa, toisena vuonna 816 180 euroa, kolmantena eli vuonna 2019, 816 180 euroa. Yhdistymisavustusta maksetaan yhteensä 2 720 600 euroa.

Kuntarakennelain 44 §:n ja edellä mainitun valtioneuvoston päätöksen perusteella Kuopion kaupungille maksetaan valtionosuuksien vähenemisen korvausta vuosina 2017 - 2019 vuosittain 209 606 euroa. Korvausta maksetaan yhteensä 628 818 euroa.

 

8882/2016-47                             Vaalijalan kuntayhtymän hallituksen pöytäkirja 24.5.2017. Jälj. perusturvan ja terveydenhuollon palvelualue.

 

8882/2016-48                             Kallaveden Työterveyden johtokunnan pöytäkirja 2/23.5.2017.

 

9014/2016                                   Valtiovarainministeriön asettamispäätös 1.3.2017: Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän sihteeristön (VAHTI-sihteeristö) ja asiantuntijajaoston asettaminen. Jälj. tietohallinto.

 

4221/2017                                   Yhdenvertaisuusvaltuutetun suositus 16.5.2017 (VVTDNo-2017-203) yhdenvertaisuuden huomioimisesta tapahtumia järjestettäessä. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue sekä markkinointi, viestintä ja asiakaspalvelut.

 

                                                      Purkamisaikomusilmoitukset, jotka koskevat tontteja 297-33-22-10 ja 297-11-4-9.

                                                     

Seuraavien kokousten pöytäkirjajäljennökset:

-        kaupunginjohtajan päätöskokous 11/30.5.2017,

-        kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 5/30.5.2017,

-        Kuopion Vesi liikelaitoksen johtokunta 4/24.5.2017,

-        Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 4/17.5.2017.

 

 

Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 22.-28.5.2017:

 

Asiakirjan nro

Päätöksentekijä

§ / vuosi

Päätöspvm

Otsikko

4395/2017-1

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

6 § / 2017

24.5.2017

FCG:n koulutus Mitkä päätökset nettiin? - päätöksen tiedoksianto kunnassa 1.6. alkaen

518/2017-5

lakimies - ELKO Lakimies

11 § / 2017

22.5.2017

Vahingonkorvaushakemus / kaatuminen

4281/2017-1

lomituspalvelujohtaja - ELKO Lomituspalvelujohtaja

6 § / 2017

22.5.2017

Sijaisapumaksun alentaminen

2936/2017-2

lomituspalvelujohtaja - ELKO Lomituspalvelujohtaja

11 § / 2017

22.5.2017

Vahingonkorvaushakemus

4294/2017-1

palvelualuejohtaja - ELKO Palvelualuejohtaja hep ja kop

11 § / 2017

23.5.2017

Isoverstaan määräaikainen koordinaattorin tehtävä ajalle 1.8.2017-31.7.2018

3948/2017-1

talous- ja rahoitusjohtaja - ELKO Talous- ja rahoitusjohtaja

1 § / 2017

23.5.2017

Kuopion kaupungin pankkitilien lopettaminen. Juankoskelta siirtyneiden, vielä käytössä olevien tilien siirto Kuopion kaupungille ja niiden käyttöoikeudet.

4373/2017-1

terveydenhoidon palvelujen päällikkö - THP Terveydenhoidon palvelujen päällikkö

28 § / 2017

24.5.2017

Psykologin tehtävän täyttäminen terveydenhoidon palveluissa / psykologi

 

 

 

 

Päätösehdotus                         

 

Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että esittelijänä asiakohdassa toimi vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen.

 

                                                      Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

                                                      Merkittiin, että omistajaohjausjaoston puheenjohtaja Leila Savolainen antoi kaupunginhallitukselle katsauksen jaoston 5.6.2017 käsittelemistä asioista.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa