Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2017/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

51 §

16.5.2017

Kaupunginhallitus

198 §

29.5.2017

 

§ 11

Asianro 3384/12.04.00.00/2017

 

 

Valtuustoaloite / hyvinvointikortti kuntosalille ja uimaan maksuttomaksi pelkkää kansaeläkettä saaville eläkeläisille

 

 

Päätöshistoria

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 16.5.2017 51 §

 

 

20 kaupunginvaltuutettua ovat tehneet 24.4.2017 liitteenä olevan valtuustoaloitteen Hyvinvointikortti kuntosalille ja uimaan maksuttomaksi pelkkää kansaneläkettä saaville eläkeläisille.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta esittää lausuntona valtuustoaloitteeseen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle seuraavaa:

 

Kuopion kaupungissa on vuoden 2016 lopussa ollut Kelalta saadun tiedon mukaan 1 916 kansaneläkettä saavaa kuntalaista. Kuopion kaupungilla on liikuntatiloihin eläkeläisten hyvinvointikortti, joka oikeuttaa uinti- ja kuntosalipalveluiden sekä Kuopio-hallin rata-alueen käyttöön yksittäiskävijänä toimintaan tarkoitetuilla käyttöajoilla. Ko. kortin ovat oikeutettuja saamaan vanhuuseläkeläisten lisäksi myös muut eläkeläisryhmät, kuten työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkeläiset sekä kuopiolaiset 65 vuotta täyttäneet henkilöt. Vuosikortin hinta on 65,7€ ja ½ vuoden kortin hinta on 37,4 €. Näiden lisäksi on hankittava 7,9€ maksava Terve Kuopio-kortti johon palvelu ladataan.

 

Kaupunginvaltuusto voi vaikuttaa maksupolitiikkaan, kun valtuusto päättää talousarviosta. Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikkapalvelut on nettosidonnainen yksikkö, jolloin talousarvioon pääsy pakottaa joko kustannusten säästöön tai maksujen keräämisen palveluista. Liikuntapaikkapalveluiden menoista n. 55 % kohdistuu tilavuokriin, 17 % henkilöstömenoihin, 22 % palveluiden ostoon ja 6 % hoitosopimuskumppaneille ja materiaalien hankintaan. Tulot kattavat menoista n. 24 %. Maksupolitiikassa tulee kuitenkin huomioida yksityisten palveluntuottajien tarjoamien palveluiden hinnoittelu. Vääränlainen hinnoittelu voi vaikuttaa negatiivisesti yksityisten palveluntuottajien liiketoimintaan.

 

 

Esitys                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää antaa edellä esitetyn lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Liitteet

 

3384/2017 Valtuustoaloite

 

 

                                            Valmistelija                                          

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 


 

Kaupunginhallitus 29.5.2017 198 §

 

 

Liitteet

 

3384/2017 Valtuustoaloite

 

 

                                            Valmistelija                                          

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Päätös                              Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


 

 

 

Liitteet

7

3384/2017 Valtuustoaloite

 

8

3384/2017 Äänestystulos, kv. 12.6.2017

 

                                                         

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Päätös                                            Keskustelun kuluessa valtuutettu Mikko Lankinen esitti valtuutettujen Kimmo Kivelä, Erkki Virtanen, Minna Reijonen, Iris Asikainen ja Marjaana Mikkonen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu palautusehdotus, josta on

äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla, äänestävät Jaa ja ne, jotka ovat valtuutettu Lankisen  tekemän palautusehdotuksen kannalla, äänestävät Ei. Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 37 jaa-ääntä ja 22 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä. Äänestystulos liitettiin pöytäkirjaan. Liite 8.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

Merkitään, että valtuutettu Kimmo Kivelä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana, eikä hänen tilalleen tullut varavaltuutettua.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa