Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 28.06.2017/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 11

Asianro 5075/02.02.00/2017

 

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen talousarvion 2018 valmistelu

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Kaupunkistrategian uudistamistyö on aloitettu yhdessä työntekijöiden, luottamushenkilöiden, asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa maaliskuussa toteutetulla kyselyllä. Kaupunginvaltuutettujen strategiaseminaari pidettiin 29.5.2017.

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtoryhmä on arvioinut osana strategian uudistamista talousarvion valmistelun pohjaksi asiakkuus- ja toimintaympäristömuutoksia.

 

Kuopion kaupungin vuoden 2018 talousarvion valmisteluun on kaupunginhallitus antanut ohjeistuksen 19.6.2017. Talousarvion valmistelu on aloitettu palvelualueilla ohjeen mukaisesti.

 

Vuoden 2018 talousarvion valmistelu perustuu voimassa olevaan taloussuunnitelmaan kaudelle 2018 - 2020, jossa toimintakatteen eli nettotoimintamenojen kasvu on rajattu yhteen prosenttiin vuodessa. Vuoden 2018 talousarvion lähtötasona on vuoden 2017 muutettu talousarvio. Tämän mukaisesti ydinkaupungin toimintakate vuodelle 2018 olisi siten -655,5 milj. euroa. Lähtötasossa otetaan huomioon kaupunginhallituksen kehittämisrahan kohdentaminen hyvinvoinnin edistämisen ja perusturvan palvelualueille. Palvelualueet vastaavat itse eurojen kohdentamisesta toimintaa vastaavasti eri vastuualueilleen sekä meno- että tulolajeille.

 

Kaupunginhallitus päättää 21.8.2017 kokouksessaan vuoden 2018 talousarvion raamista palvelualueiden yhteistyössä lautakuntien kanssa laatimien talouden lähtötietojen pohjalta.

 

Kuopio 2030 -strategialuonnos esitellään ensimmäisen kerran kaupunginhallituksen suunnittelukokouksessa 28.8.2017. Kaupunginvaltuustolle järjestetään 18. - 19.9.2017 seminaari, jonka tavoitteena on viimeistellä Kuopio 2030 -strategia ja valmistella valtuustokauden tavoitteet sekä linjata talousarvion 2018 talouden ja toiminnan painopisteet. Kaupunginhallituksen asettaman raamin pohjalta laadittavat alustavat talousarvioesitykset tulee olla valmiina 11.9.2017 valtuuston 18.–19.9.2017 pidettävää strategia- ja talousarvioseminaaria varten. Kaupunkirakennelautakunnan ja hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan yhteinen talousarvioseminaari pidetään 30.8.2017.

 

Valtuustoseminaarin ohjeistusten perusteella täydennettävät, lautakuntien kanssa yhteistyössä valmisteltavien palvelualueiden talousarvioesitysten tulee olla valmiina 5.10.2017. Talousarvioesitysten pohjalta käydään budjettiriihineuvottelut lokakuun aikana kaupunginjohtajan talousarvioesityksen viimeistelemiseksi.

 

Kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan talousarvioesityksen ensimmäisen kerran 20.11.2017 ja päättää talousarvioesityksestä 27.11.2017. Kaupunginvaltuusto käsittelee kaupunginhallituksen talousarvioesityksen ensimmäisen kerran 11.12.2017 ja hyväksyy vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2019 - 2021 toiminta- ja taloussuunnitelman 18.12.2017.

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen talousarvion valmistelutilannetta esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

 

Esitys                                              Lautakunta keskustelee asiasta ja merkitsee asian tiedoksi.

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa