Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 20.06.2017/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 6

Asianro 4930/00.02.03/2017

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunnan kokousten aika ja paikka sekä kokouskutsun ja esityslistan lähettäminen

 

 

 

 

 

                                                          Hallintosäännön 131 §:ssä on määräykset toimielinten kokousten ajankohdan ja paikan määräämisestä seuraavasti:

 

-       Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

-       Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

-       Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Hallintosäännön 132 §:ssä on määräykset kokouskutsun ja esityslistan lähettämisestä seuraavasti:

 

-       Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

 

-       Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

 

-       Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

 

-       Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muilla, joilla on läsnäolo-oikeus tai – velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

-       Kokouskutsu ja esityslista päätösehdotuksineen toimitetaan vähintään kolme päivää ennen kokousta, ellei toimielin ole toisin päättänyt.

 

-       Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti.

 

 

Vaikutusten arviointi               

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Terttu Ruotsalainen

puh. +358 44 718 3100

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          

 

 

Puheenjohtaja

 

Perusturva- ja terveyslautakunta päättää seuraavaa:

 

-       Lautakunta kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa tiistaisin kello 15.00 alkaen. Seminaarit alkavat klo 12.00. Kokoukset ja seminaarit pidetään 

 

29.8.2017 + seminaari

26.9.2017 + seminaari

24.10.2017

21.11.2017

19.12.2017

 

-       Kokoukset pidetään pääsääntöisesti osoitteessa Tulliportinkatu 17 B, 3 krs, lautakunnan kokoushuoneessa.

 

-       Kokouskutsu ja esityslista lähetetään postitse viimeistään edellisen viikon torstaina, ellei lautakunnan puheenjohtajan kanssa poikkeuksellisesti muuta sovita. Tällöin lautakunnan jäsenille ilmoitetaan poikkeava toimitusajankohta. Esityslista julkaistaan kaupungin internetsivuilla viimeistään kokousta edeltävänä perjantaina.

 

 

Päätös                                            Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta toimi esittelijänä tässä asiassa.

 

                                                          Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa