Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2017/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 31

Asianro 5305/10.03.02.04/2015

 

 

Rautavaaran paloaseman vuokra

 

Riskienhallintapäällikkö Paavo Tiitta 9.6.2017:

 

Rautavaaran uusi paloasema valmistuu hieman etuajassa ja muutto uusiin tiloihin vaiheittain alkaa 1.7.2017 alkaen. Tilat ovat käytössä hankesuunnitelman mukaisesti 1.8.2017 alkaen. Rautavaaran uuden paloaseman rakennushanke on hyväksytty aluepelastuslautakunnan kokouksessa 17.12.2015 §73. Paloaseman tilojen vuokraajina ovat Pohjois-Savon Pelastuslaitos paloasematoimintojen osalta ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ensihoidon toimintojen osalta. Molemmille toimijoille on laskelmissa jyvitetty omat neliöt, ja yhteiskäytön tilat lasketaan hankesuunnittelun mukaisesti vuokrattavien neliöiden suhteessa.

 

Hankkeen kustannus (1.6.2017) on ollut 2 614 145 euroa, johon on saatu palosuojelurahastolta avustusta 220 000 euroa ja Öljysuojelurahastolta 42 050 euroa. ÖSR-  tuessa on huomioitu aiempi tuki 16000 euroa, joka on vähennetty uudesta tuesta. Paloasemarakennuksen kokonaispinta-ala on 859,5 m2 josta lämpimiä tiloja 595,5m 2 ja kylmää öljyntorjunta- ja ulkovarastotilaa 135 m2. Tekniset tilat ovat 129 m2.

 

Rakennushankkeen kokonaissummaksi avustusten jälkeen jää 2 352 095 euroa. Joitakin pieniä tilauksia ja laskuja on hankkeessa 8.6.2017 vielä kesken. Hankesuunnittelun tilaluettelon (3.5.2016) mukaan Pelastuslaitoksen tilat ovat yhteensä 494,0 m2, ensihoitotoiminnan tilat yhteensä 106,0 m2 ja yhteiskäyttöiset tilat yhteensä 259,5 m2. Yhteiskäyttöön lasketut tilat ovat hankesuunnittelun mukaisesti koulutustilat, sosiaali-, sauna- ja peseytymistilat, keittiö, kuntosali, nk. puhtaan toimistosiiven käytävät, osuudet pesu- ja kalustohallista ja teknisistä tiloista varten (IV konehuoneet ja muut tekniset tilat).

 

Pelastuslaitoksen pääomavuokra on laskettu 30 vuodelle 1.8.2017 alkaen. Rautavaaran paloaseman pelastustoimen pääomavuokraksi varataan hankesuunnittelun esisopimuksen mukaisesti 117 976 euroa/vuosi eli 9831,33 euroa/kk ja ylläpito tämän hetkisten vuokrauskulujen mukaisesti 2037,86 euroa/kk + 1 %. Lämmitys- ja ylläpitokustannukset lasketaan vanhan kustannusten pohjalta vuoden 2018 loppuun, jonka jälkeen ylläpitokustannuksissa siirrytään toteutuneisiin vuosikustannuksiin.

                            

Sairaanhoitopiiri tekee omista ja ensihoitopalvelujen ja pelastustoimen yhteiskäyttöön tulevista neliöistä oman vuokrasopimuksen.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Pelastuslautakunta hyväksyy uuden Rautavaaran paloasemahankkeen pääomavuokrien maksusuunnitelman Pohjois-Savon pelastuslaitoksen osalta ja ylläpitokustannusten maksusuunnitelman.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Paavo Tiitta

puh. +358 17 18 8103

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Pelastuslautakunta hyväksyy uuden Rautavaaran paloasemahankkeen pääomavuokrien maksusuunnitelman Pohjois-Savon pelastuslaitoksen osalta ja ylläpitokustannusten maksusuunnitelman.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa