Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 31.08.2017/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 6

Asianro 5864/00.02.03/2017

 

 

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan kokouksissa läsnäolo-oikeutetut toimikaudella 2017 - 2021

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 15. luvun 136 §:n nojalla lautakunta voi päättää muiden kuin lautakunnan jäsenten, esittelijän ja pöytäkirjanpitäjän sekä em. hallintosäännön pykälän 2. momentissa määriteltyjen läsnäolo-oikeudesta lautakunnan kokouksissa.

 

Lautakuntatyöskentelyn tehokkuuden sekä lautakunnan ja palvelualueen välisen tiedonkulun edistämisen vuoksi on perusteltua, että asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta vastaavat voivat tarvittaessa olla läsnä lautakunnan kokouksissa.

 

Kuopion ja Siilinjärven välisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa on Kuopion kaupunginhallituksen edustajalla, sopimuskuntien kunnan- tai kaupunginjohtajalla ja kaupunkiympäristön palvelualueen johtajalla tai vastaavalla viranhaltijalla.

Kuopion kaupunginhallitus nimesi 19.6.2017 (12 §) kaupunginhallituksen edustajaksi joukkoliikennelautakuntaan Veera Willmanin.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän joukkoliikennelautakunnalle päätettäväksi, että lautakunnan kokouksissa voivat olla läsnä esittelijän ja pöytäkirjanpitäjän lisäksi joukkoliikennepäällikön kutsumina asioiden valmistelusta vastaavat henkilöt sekä muut asiantuntijat.

Lisäksi esitän päätettäväksi, että kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus on Siilinjärven kunnanjohtajan lisäksi Siilinjärven kunnanhallituksen edustajalla ja Siilinjärven kunnan joukkoliikenteen vastuuhenkilöllä.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Outi Jalkala

puh. +358 44 718 5339

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa