Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 31.08.2017/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 9

Asianro 1337/08.00.00/2015

 

 

Edustajien nimeäminen Kuopion kaupunkiseudun Viisaan liikkumisen hankkeen ohjausryhmään

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

 

Kuopion kaupungin, Siilinjärven kunnan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen yhteistyönä käynnistyi marraskuussa 2016 Viisaan liikkumisen toteuttamishanke, joka kestää 31.3.2019 saakka. Hankkeessa kehitettävällä ja toteutettavalla älykkäällä informaatioalustalla, reaaliaikaisilla informaatiojärjestelmillä, liikkumisen palvelupaketeilla ja -sovelluksilla sekä toimintamallin ja graafisen ilmeen luomisella helpotetaan arjen liikkumista ja alennetaan käyttökynnystä liikkua viisaasti jalan, pyörällä, linja-autolla ja kimppakyydeillä. Hankkeeseen sisältyy lisäksi osana joukkoliikennejärjestelmää kaupunkipyöräjärjestelmä, jonka toteuttamismahdollisuuksia Kuopion kokoisessa keskisuuressa kaupungissa selvitellään parhaillaan. Hanke liittyy kiinteästi useaan Kuopiossa jo menossa olevaan hankkeeseen mm. Savilahti-projektiin.

 

Alkuperäisen hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1,67 M€, johon ELY-keskus myönsi EU:n aluekehitysrahoitusta 70 %. EU-rahoitus edellyttää, että hankkeelle perustetaan hanketta ohjaava ohjausryhmä. Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta nimesikin edustajansa ohjausryhmään 29.9.2016, yhden Kuopiosta ja yhden Siilinjärveltä. Lisäksi ohjausryhmässä ovat edustettuna Pohjois-Savon ja Etelä-Savon ELY-keskukset, Kuopion kauppakamari, Kuopion kaupunkirakennelautakunta sekä joukkoliikennepäällikkö kaupunkiympäristön palvelualueelta. Sihteerinä on hankkeen projektipäällikkö.

 

Vuoden 2013 alussa toimintansa aloittaneen joukkoliikennelautakunnan toimikausi päättyi 31.5.2017. Lautakunnan kokoonpano vaihtui 1.6.2017 alkaen, jonka vuoksi joukkoliikennelautakunnan tulisi valita keskuudestaan uudet edustajat ohjausryhmään.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän joukkoliikennelautakunnalle, että se nimeää Kuopion ja Siilinjärven edustajan Viisaan liikkumisen hankkeen ohjausryhmään.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Joukkoliikennelautakunta nimeää edustajansa Viisaan liikkumisen hankkeen ohjausryhmään.

 

 

Päätös                                            Lautakunta nimesi edustajikseen Viisaan liikkumisen hankkeen ohjausryhmään Sakari Pääkön (varalla Samuli Voutila) Kuopiosta ja Tuula Niskasen (varalla Matti Venäläinen) Siilinjärveltä.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa