Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lähidemokratiajaosto
Pöytäkirja 26.06.2017/Pykälä 2

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 2

Asianro 5309/00.02.03/2017

 

 

Lähidemokratiajaoston pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

 

 

 

 

 

Pöytäkirjan laatiminen              Lähidemokratiajaoston pöytäkirjanpitäjänä toimintakaudella 26.6.2017 - 31.5.2019 toimii hyvinvoinninedistämisen palvelualueen aluekoordinaattori ja hänen estyneenä ollessaan hyvinvoinnin edistämisen johtajan määräämä henkilö.

 

Pöytäkirjan tarkastaminen

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 15. luvun 150 §:n mukaan toimielimen kokouksista pidetty pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirjan tarkastavat kaksi kullakin kerralla tehtävään valittua jäsentä.

 

Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa myös sähköisesti. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta.

 

Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 15. luvun 151 §:n mukaan jaoston pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

Vaikutusten arviointi                 -

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Puheenjohtaja

Lähidemokratiajaosto päättää, että jaoston pöytäkirjanpitäjänä toimii hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen aluekoordinaattori ja hänen estyneenä ollessaan hyvinvoinnin edistämisen johtajan määräämä henkilö.

Lähidemokratiajaosto päättää, että jaoston kokouksista pidetyn pöytäkirjan tarkastavat kulloinkin tehtävään valitut kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirja tarkastetaan tekniikan niin mahdollistaessa välittömästi kokouksen päätyttyä ja pidetään nähtävänä Kuopion kaupungin verkkosivuilla.



 

Lähidemokratiajaoston pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa