Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2017/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 28

Asianro 4487/02.08.00.01/2016

 

 

Tietopyyntöön vastaaminen

 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

 

                                                      Kuopion kaupunginvaltuusto on 22.5.2017 § 64 päättänyt Kuopion keskustan uima- ja jäähallipalvelujen järjestämisestä. Leasing-rahoitteisesta hankkeesta saatiin kaksi tarjousta, joista toinen, SSR Itä-Suomi Oy:n tarjous hylättiin tarjouspyynnön vastaisena.  Palveluntuottajaksi valittiin YIT Oyj.

 

SSR Itä-Suomi Oy on 6.6.2017 käynyt tutustumassa YIT Oyj:n tarjoukseen. Tuolloin heille kerrottiin suullisesti YIT Oyj:n tarjouksen kokonaishinta ja näytettiin kolme luonnoskuvaa hankkeesta. Muun hankkeeseen liittyvän tarjousmateriaalinsa YIT Oyj oli luokitellut kuuluvaksi liike- ja ammattisalaisuuden piiriin.

 

SSR Itä-Suomi Oy 7.6.2017 sähköpostiviestissään on vaatinut Kuopion Tilakeskuksen rakennuttajalta ” kopiot YIT:n koko tarjouksesta ja liiteasiakirjoista”.

 

Kuopion Tilakeskuksen rakennuttaja on vastannut SSR Itä-Suomi Oy:tä saamaansa viestiin 8.6.2017 ja kertonut, että 6.6.2017on jo esitetty kaikki YIT Oyj:n julkisiksi luokittelemat tarjousasiakirjat.

 

SSR Itä-Suomi Oy on 15.6.2017 pyytänyt edelleen YIT Oyj:n tarjousasiakirjojen nähtäväkseen ja pyytänyt saada virallisen päätöksen asiasta.

 

                                                      Hankintayksikön asiakirjojen julkisuuteen ja asianosaisen tiedonsaantioikeuteen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999), jäljempänä julkisuuslaki.

 

Julkisuuslain 6 §:n 3 kohdan mukaan hankintaa ja urakkaa samoin kuin muuta tarjousten perusteella ratkaistavaa oikeustointa koskeva tarjouksen täydennyspyyntö ja tarjousasian käsittelyä varten laaditut selvitykset ja muut asiakirjat tulevat julkisiksi, kun sopimus asiassa on tehty.

 

Lain 24 §:n 20 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta.

 

 

Esitys                                            Esitän kaupunginhallituksen päätettäväksi ja edelleen SSR Itä-Suomi Oy:lle ilmoitettavaksi, että Kuopion uimahalli-jäähalli -hankkeeseen 22.5.2017 palveluntuottajaksi valitun YIT Oyj:n tarjousasiakirjoihin liittyviä tietoja ei voida luovuttaa liike- ja ammattisalaisuuksia koskevilta osin.

 

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Janne Pääkkönen

puh. +358 44 718 5552

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että asia käsiteltiin heti asian nro 4 jälkeen.

 

                                                      Merkittiin, että toimitilajohtaja Hannu Väänänen selosti asiaa kokouksessa.

 

                                                      Merkittiin, että toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja rakennuttaja Marko Väätäinen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

 

                                                      Keskustelun aikana jäsen Virtanen jäsen Reijosen kannattamana ehdotti, että asiassa päätöksen tekee tilakeskuksen toimitilajohtaja.

 

                                                      Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat vs. kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla, äänestävät Jaa ja ne, jotka ovat jäsen Virtasen tekemän ehdotuksen kannalla, äänestävät Ei. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Auvinen, Berg-Väänänen, Kantanen, Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Savolainen, Tolppanen, Willman) ja 2 ei-ääntä (Reijonen, Virtanen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt vs. kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa