Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.07.2017/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 46

Asianro 8882/00.02.01/2016

 

 

Kh:n tiedonantoja

 

                                                      Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

3029/2013                                   Kuopion kaupunki on antanut Itä-Suomen hallinto-oikeudelle lausunnon tehdystä valituksesta, joka koskee kaupunginvaltuuston 27.3.2017 § 34 tekemää Nilsiän Lastuvirran, pienten vesistöjen ja Vuotjärven ranta-asemakaavan hyväksymispäätöstä.

 

3527/2013                                   Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 21.6.2017 (OKM/481/627/2015)

                                                      jatkanut Savon aluekoordinoinnille myönnetyn avustuksen käyttöaikaa 30.9.2017 ja selvityksen aikaa 31.12.2017 saakka. Jälj. kasvun ja oppimisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

2749/2015                                   Pöytäkirjajäljennös kaupungin yhteistyötoimikunnan kokouksesta 4/15.6.2017.

 

8882/2016-59                             Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kirje 3/21/19.6.2017: Tiedoksi kaupunginorkesterien 30.6.2017 päättyvän soitin- ja pukukorvauksien sekä 31.7.2017 päättyvän radiointi- ja televisiopalkkioiden sopimuksista. Jälj. työnantajapalvelu ja hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.

 

8882/2016-60                             Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän yhtymävaltuuston pöytäkirja 1/6.6.2017.

 

8882/2016-61                             Vaalijalan kuntayhtymän yhtymäkokouksen pöytäkirja 7.6.2017.

 

8882/2016-62                             Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän johtokunnan pöytäkirja 6/21.6.2017.

 

8882/2016-63                             Nordea Pankki Suomi Oyj:n ilmoitus erityistakauksen vanhentumisen katkaisemisesta, jonka voimassaolo jatkuu entisen sisältöisenä. Velallinen Maaningan Vanhustentaloyhdistys ry.

 

226/2017                                     Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen ilmoitus 6.7.2017: Ennakontarkistusilmoitus valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen käyttökustannuksiin. Jälj. talous- ja omistajaohjaus sekä lomituspalvelu.

 

3708/2017                                   Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 12.4.2017 Jyty Kuopion ry:n luottamusmiesten lukumäärästä ja luottamusmiesajankäytöstä 1.1.2017-31.12.2018.

 

5617/2017                                   Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 29.6.2017 sekä paikallissopimus koskien rasituskoejonojen purkamista Harjulan sairaalassa.

 

5760/2017                                   Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran lausunto- ja selvityspyyntö (dnro V/51029/2017) Kuopiossa annettavasta kiireellisestä hoidosta on lähetetty vastattavaksi perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueelle.

 

5843/2017                                   Kutsu Savo-Karjalan vaalipiirin kuntapäiville ja seminaariin 4.10.2017 .  Aineisto jaetaan esityslistan liiteaineistona.

 

                                                      Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-        kaupunginjohtajan päätöskokous 1/20.6.2017,

-        Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta 5/5.7.2017,

-        Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 5/21.6.2017.

 

                                                      Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta

19.6.-9.7.2017:

 

Asiakirjan nro

Päätöksentekijä

§ / vuosi

Päätöspvm

Otsikko

5228/2017-1

elinkeinojohtaja - ELKO Elinkeinojohtaja

10 § / 2017

19.6.2017

Kuopion keskustan elinvoimalaskentaselvityksen tilaaminen

2986/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

14 § / 2017

20.6.2017

Tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen, rakennuttaja

5153/2017-1

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

13 § / 2017

20.6.2017

Tietohallintopäälliköiden tehtävien vaativuuden arvioinnin perusteiden vahvistaminen

5423/2017-2

kaupunginjohtaja - ELKO Kaupunginjohtaja

20 § / 2017

27.6.2017

Vastaavan työllisyyspalvelukoordinaattorin täyttölupa

5529/2017-1

lomituspalvelujohtaja - ELKO Lomituspalvelujohtaja

13 § / 2017

28.6.2017

Vahingonkorvaushakemus

5522/2017-1

lomituspalvelujohtaja - ELKO Lomituspalvelujohtaja

1 § / 2017

28.6.2017

Sijaisapumaksun alentaminen

4503/2017-2

lomituspalvelujohtaja - ELKO Lomituspalvelujohtaja

12 § / 2017

20.6.2017

Vahingonkorvaushakemus

5180/2017-1

palvelualuejohtaja - ELKO Palvelualuejohtaja hep ja kop

14 § / 2017

19.6.2017

Asukastupatoiminnan ja lähiödemokratiamallin toiminnan järjestäminen ja kehittäminen

2938/2017-3

strategiajohtaja - ELKO Strategiajohtaja

4 § / 2017

28.6.2017

Henkilöstöjohtajan avoimen viran hoito

5541/2017-1

talous- ja rahoitusjohtaja - ELKO Talous- ja rahoitusjohtaja

2 § / 2017

29.6.2017

Kuntatodistuksen liikkeeseenlasku 30.6.2017

5726/2017-2

tietohallintojohtaja - ELKO Tietohallintojohtaja

5 § / 2017

29.6.2017

Toimitussopimus: Projektinjohtopalvelut/Juankoski 2017 Savon kuituverkko Oy

5726/2017-1

tietohallintojohtaja - ELKO Tietohallintojohtaja

4 § / 2017

4.7.2017

Laajakaistaverkon rakentaminen Juankosken taajamaan
("Savon Kuitu/2016 Projektin loppuun saattaminen, Savon Voima yhteisrakentaminen Eltel")

5709/2017-1

toimitilajohtaja - ELKO Toimitilajohtaja

3 § / 2017

6.7.2017

Kuopiohallin pihakorjaukset, maanrakennusurakoitsijan valinta

 

 

 

 

Liitteet

4

5843/2017 Kuntapäivien aineisto

 

                                                     

 

Päätösehdotus                          Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                          Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtaja Markku Tervahaudan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa