Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.09.2017/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

15 §

Pöytäkirjantarkastajat

 

Päätösehdotus

Puheenjohtaja

 

Kaupunginvaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kaupunginvaltuuston pöytäkirjan.

 

Päätös

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin yksimielisesti valtuutetut Tuula Väätäinen ja Ismo Apell.

 

Tässä yhteydessä puheenjohtaja ilmoitti, että Kimmo Kivelä on ilmoittanut, ettei hän enää kuulu Perussuomalaisten valtuustoryhmään ja että hän on muodostanut Sinisen valtuustoryhmän.

 

Lisäksi puheenjohtaja ilmoitti, että valtuustolle  on jätetty   Perussuomalaisten ilmoitus  valtuustoryhmän muodostamisesta.

 

Kaupunginvaltuusto merkitsi puheenjohtajan ilmoitukset tiedoksi.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa