Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.09.2017/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

64 §

14.8.2017

 

§ 19

Asianro 4802/00.00.01.00/2017

 

 

Eronpyyntö luottamustehtävistä / Krista Rönkkö

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 14.8.2017 64 §

 

 

Krista Rönkkö (ps.) on pyytänyt eroa kaupunginvaltuuston varajäsenyydestä puolueesta eroamisen vuoksi.

 

Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Merkitään, että Krista Rönkkö on Perussuomalaisten 5. varavaltuutettu.

                                           

 

 

Päätösehdotus               Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto myöntää Krista Rönkölle eron kaupunginvaltuuston varajäsenyydestä.

 

 

Päätös                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

Krista Rönkkö (ps.) on pyytänyt eroa kaupunginvaltuuston varajäsenyydestä puolueesta eroamisen vuoksi.

 

Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Merkitään, että Krista Rönkkö on Perussuomalaisten 5. varavaltuutettu.

                                                         

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginvaltuusto myöntää Krista Rönkölle eron kaupunginvaltuuston varajäsenyydestä.


 

 

 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa