Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.08.2017/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 54

Asianro 3131/00.00.01.00/2017

 

 

Oikaisuvaatimus / Omistajaohjausjaoston nimeäminen

 

 

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 19.6.2017 omistajaohjausjaoston jäsenten nimeämistä koskevaa asiaa. Kaupunginhallituksen päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että kaupunginhallituksen päätös on oikaistava niin, että vaali suoritetaan suhteellisena, jossa otetaan huomioon koko viisijäsenisen jaoston poliittinen koostumus.

 

Kaupunginhallituksen kokouksessa 19.6.2017 jäsen Erkki Virtanen jäsen Minna Reijosen kannattamana esitti, että jäsenten valinta tulee toimittaa suhteellisena vaalina. Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että suhteellinen vaali ei tule käytettäväksi ottaen huomioon valittavien jäsenten (2) lukumäärän. Puheenjohtaja ehdotti, että jäsenten valitsemiseksi toimitetaan vaali suljetuin lipuin ja pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Kuntalain 105 §:n mukaisesti luottamushenkilöiden vaali on toimitettava suhteellisena, jos sitä vaatii läsnä olevista toimielimen jäsenistä vähintään määrä, joka saadaan jakamalla läsnä olevien lukumäärä valittavien lukumäärällä lisättynä yhdellä. Jos osamääräksi tulee murtoluku, se korotetaan lähinnä ylempään kokonaislukuun.

 

Kaupungin hallintosäännön 2 luvun 5 §:n mukaan kaupunginhallituksessa on omistajaohjausjaosto, jossa on kaupunginhallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä kaksi muuta kaupunginhallituksen keskuudestaan toimikaudekseen valitsemaa jäsentä. Kaupunginhallitus nimeää jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Jaoston tehtävänä on hallintosäännön mukaan huolehtia kaupungin liikelaitosten ja niiden kuntayhtymien, yhtiöiden, yhdistysten ja säätiöiden sekä muiden yhteisöjen omistajaohjauksesta, toiminnan ohjaamisesta sekä valvonnasta, joiden osakkaana tai jäsenenä kaupunki on tai joissa kaupungilla on määräysvalta tai yhtiöjärjestykseen, sääntöihin tai sopimukseen perustuva oikeus nimittää hallituksen tai muiden toimielimien jäseniä.

 

Edellä mainitun tehtävänsä lisäksi jaoston tehtävänä on kaupunginvaltuuston hyväksymää konserniohjetta ja muita konsernia koskevia ohjeita noudattaen:

 

1.      määrätä kaupungin edustajat yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden yhtiö-, yhtymä- ja vuosikokouksiin;

2.      valita kaupungin edustajat kaupungin organisaation ulkopuoliseen hallintoon;

3.      päättää kaupungin kannanotoista yhtiökokouksissa ja muissa vastaavissa kokouksissa käsiteltäviin merkittäviin asioihin ja ohjeiden antamisesta kaupunkia yhteisöissä ja säätiöissä edustaville henkilöille; 

4.      valmistella esitys kaupunginhallitukselle ylimääräisen yhtiökokouksen tai vastaavan kokouksen kutsumiseksi;

5.      huolehtia omistajaohjauksen kehittämisestä.

 

Oikeuskäytännön mukaan suhteellisen vaalin vaatijoiden riittävyys tulisi laskea koko toimielimen jäsenmäärästä, vaikka toimielimen jäsenille olisi asetettu erityiskelpoisuusvaatimuksia. Mikäli toimielimen kokoonpano ei vastaa vaalin jälkeen hallintosäännössä määriteltyjä kelpoisuusvaatimuksia on vaali toimitettava uudelleen.

 

Tämän perusteella omistajaohjausjaoston nimeämistä koskevassa asiassa olisi tullut suhteellisen vaalitavan soveltuvuutta arvioitaessa ottaa huomioon koko toimielimen jäsenmäärä (5) riippumatta siitä, että hallintosäännössä on asetettu erityisiä määräyksiä omistajaohjausjaoston kokoonpanolle. Tämän johdosta kaupunginhallituksen tulee käsitellä omistajaohjausjaoston jäsenten valintaa koskeva asia uudelleen. 

 

Miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4a §:n mukaan kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Liiteaineistona jaetaan kaupunginhallituksen päätöksestä 19.6.2017 tehty oikaisuvaatimus.

 

 

 

Liitteet

6

3131/2017 Oikaisuvaatimus

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus

1. hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja kumoaa asiassa 19.6.2017 tekemänsä päätöksen,

2. valitsee toimikaudekseen omistajaohjausjaostoon viisi jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen ja

3. valitsee jäseniksi valituista jaostolle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että jäsenet Erkki Virtanen ja Minna Reijonen poistuivat kokouksesta esteellisinä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

                                                      Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

                                                      Kaupunginhallitus valitsi puheenjohtajan esityksestä  yksimielisesti toimikaudekseen omistajaohjausjaostoon seuraavat jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

 

                                                      Jäsen                                             varajäsen  

 

                                                      Pekka Kantanen                          Nelli Berg-Väänänen

                                                      Antti Kivelä                                  Leila Savolainen

                                                      Jaakko Kosunen                          Tiina Kaartinen

                                                      Veera Willman                            Harri Auvinen

                                                      Minna Reijonen                          Erkki Virtanen

 

                                                      Kaupunginhallitus valitsi jäseniksi valituista yksimielisesti jaoston puheenjohtajaksi Pekka Kantasen ja varapuheenjohtajaksi Antti Kivelän.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa