Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 22.08.2017/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 21

Asianro 6430/02.02.00/2017

 

 

Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvion 2018 valmistelutilanne

 

 

 

 

Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2018 talousarviovalmistelu on käynnistynyt kesäkuussa 2017 talouspäälliköiden, asiakkuusjohtajien ja palvelupäälliköiden yhteispalavereilla. Tämän jälkeen palvelupäälliköt ja asiakkuusjohtajat ovat yhteistyössä talouspäälliköiden kanssa valmistelleet ja koostaneet toiminnallisia muutostarpeita ja niiden euromääräisiä vaikutuksia vuoden 2018 talousarvioon. Samaan aikaan on työstetty myös henkilöstösuunnitelmaluonnoksia. Valmistelussa on käytössä kaupunginhallituksen hyväksymä Kuopion kaupungin vuoden 2018 talousarvion ja henkilöstösuunnitelman valmisteluohje.

 

                                                          Talousarvion 2018 laadintaohje sisältää ohjeet ja aikataulutuksen kaupungin talousarvion 2018 laadintaprosessille. Ohjeessa muun muassa ohjeistetaan, että talousarvion 2018 lähtötasona on vuoden 2017 muutettu talousarvio. Tähän verrattuna vuoden 2018 talousarvion nettotoimintamenojen kasvu on rajattu yhteen prosenttiin.

 

                                                          Ensimmäinen versio palvelualueiden talousarvioluonnoksesta on tallennettu toiminnallisten muutosten lomakkeiden pohjalta laadintaohjeen mukaisen aikataulun perusteella taloussuunnitteluohjelmaan 14.8.2017. Sen hetken tilanteessa perusturvan palvelualueen määrärahatarve vuodelle 2018 ylitti laadintaohjeen mukaisen määrän 5,8 M€ ja terveydenhuollon palvelualueen osalta ylitys oli 4,7 M€, josta erikoissairaanhoidon osuus oli 2,7 M€.

 

                                                          Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden johtoryhmä käsitteli vuoden 2018 talousarviotarpeita toiminnallisten muutosten lomakkeiden pohjalta. Lähtökohtana terveydenhuollon palvelualueen osalta oli 14.8.2017 mukainen tilanne ja perusturvan palvelualueen osalta laadintaohjeeseen verrattuna määrärahapyyntöjen ylitystilanne oli 9,85 M€.

 

                                                          Johtoryhmä totesi, etteivät edellä mainitut määrärahatarpeet ole mahdollisia, ottaen huomioon annettu ohjeistus ja kaupungin taloudellinen tilanne. Johtoryhmässä päätettiin, että esitettyjä määrärahatarpeita täytyy voimakkaasti karsia viipymättä. 

 

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                Talousarvion laadintaan annettavalla evästyksellä saattaa olla vaikutuksia sosiaali- ja terveyspalveluihin.

 

PoSoTe vaikutusten arviointi  

 

Ei suoria Posote vaikutuksia

 

 

 

 

Liitteet

7

Talousarvion 2018 valmistelutilanteen esittelyaineisto

 

                                                          Valmistelija                                                           

Timo Kiviluoma

puh. +358 44 748 8200

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta merkitsee tiedoksi perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2018 talousarvion valmistelutilanteen, käy asiasta tarvittavan keskustelun ja antaa viranhaltijoille tarpeelliseksi katsomansa evästyksen talousarvion laadinnan jatkotoimenpiteiksi.

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että jäsen Tanja Kaipainen poistui kokouksesta klo 17.09 tämän asian käsittelyn aikana.

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen. Lautakunta antoi viranhaltijoille suullisia evästyksiä vuoden 2018 talousarvioon laadintaan liittyen ja jatkotoimenpiteiksi.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa