Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.08.2017/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 72

Asianro 5100/00.02.01/2017

 

 

Kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen 28.8.2017 järjestäminen kuntalaisille avoimena tilaisuutena

 

 

Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus

 

 

Kaupunginhallituksen elokuun 28. päivänä pidettävä suunnittelukokous on suunniteltu pidettävän uudessa Jynkän koulussa/ palvelukeskuksessa.  Suunnittelukokoukseen on tulossa käsiteltäviksi asioiksi mm.   Kuopion resurssiviisaus –ohjelman valmistelu sekä Jynkän alueen maankäytön kehittämis-

asiat.

 

Kuopion kaupungin yhtenä strategisena tavoitteena on asukkaiden ja järjestöjen ottaminen mukaan kaikkeen suunnitteluun, toimintaan ja päätöksentekoon.  Tavoitteen edistämiseksi pyrkimyksenä on mm. lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta sekä vuorovaikutusta kuntapäättäjien ja viranhaltijoiden sekä kuntalaisten välillä. Myös kuntalaki velvoittaa kuntia edistämään kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kunnan toimintaan.   Osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseen liittyvänä kehittämisajatuksena on suunniteltu kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen järjestämistä kaikille kuntalaisille julkisena avoimena tilaisuutena.

 

Kuntalain  101 §:n mukaisesti valtuuston kokoukset ovat julkisia, jollei

kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi tai jollei valtuusto muuten painavan syyn vuoksi jossakin asiassa toisin päätä. Muun toimielimen kuin valtuuston kokoukset ovat julkisia vain, jos toimielin niin päättää eikä kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi.

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Jarmo Pirhonen

puh. +358 17 18 2790

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallituksen suunnittelukokous 28.8.2017 järjestetään Jynkän uudella koululla julkisena kokouksena, missä kuntalaisilla on mahdollisuus seurata kokouksen kulkua ja käydä sen jälkeen keskustelua kaupunginhallituksen jäsenten ja viranhaltijoiden kanssa.

 

 

Päätös                                          Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa