Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.09.2017/Pykälä 82

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 82

Asianro 6649/02.08.00.01/2017

 

 

Lippumäen ylipainehallin toteuttaminen, kaupunginhallituksen päätöksen kumoaminen

 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

 

                                                          Kuopion kaupunginhallitus käsitteli Lippumäen ylipainehallin toteuttamista kokouksessaan 17.7.2017 § 34, jolloin Lippumäen ylipainehallin toteutusmalliksi valittiin KVR-urakka ja urakoitsijaksi Maalaus ja saneeraus Konttinen Oy. 

 

Päätös perustui aikaisemmin kilpailutettuun, kaupunginhallituksen 26.6.2017 hyväksymään rakennusteknisten töiden puitejärjestelyyn, johon sisältyivät Kuopion Tilakeskuksen hallinnassa olevien rakennusten kiireelliset ja muut kunnossapidon korjaustöiden rakennustekniset työt.

 

Kaupunginhallituksen heinäkuussa tekemän päätöksen jälkeen on käynyt ilmi, että Lippumäen ylipainehallin toteuttamisen ei voida katsoa sisältyvän aiemmin kilpailutetun rakennusteknisten töiden puitesopimuksen sisällön piiriin vaan ylipainehallikokonaisuutta on tarkasteltava rakennusteknisesti uudisrakennuskohteina.

 

Nykyisen keskuskentän ylipainehalli on tarkoitus korvata Lippumäen tekonurmikentän kattavalla, kiinteällä ylipainehallilla ja huoltorakennuksella (uudisrakennuksia).

                                                                                      

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunginhallitus

 

-         kumoaa ja poistaa 17.7.2017 tekemänsä päätöksen, koska kyseinen hankinta ei sisältynyt hankinnassa ilmoitettuun puitejärjestelyyn.

 

-         hyväksyy, että Lippumäen ylipainehallin toteuttamisen valmistelu ja kilpailutus käynnistetään uudelleen.

 

 

Liitteet

1

5754/2017 Kaupunginhallituksen päätös  17.7.2017

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Harinen

puh. +358 44 718 5605

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että rakennuttajapäällikkö Veli-Matti Paananen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Paananen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Kaupunginhallitus päätti lisäksi yksimielisesti lisätä jäsen Nelli Berg-Väänäsen esityksestä päätökseen seuraavaan tekstin: "Toiminnan jatkuvuuden sekä lasten ja nuorten talviajan harrastusmahdollisuuksien turvaamiseksi hanke on saatettava loppuun mahdollisimman pian. Vanhan kuplahallin käyttöikää on pyrittävä pidentämään kunnes uusi ylipainehalli on valmis."

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa