Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.09.2017/Pykälä 86

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 86

Asianro 2479/04.04.02/2017

 

 

Shanghai Pudong New Area ja Kuopio - ystävyyskaupunkivierailu ja Suomi 100 v-juhlanäyttely

 

 

Markkinointijohtaja Kirsi Soininen
Markkinointi, viestintä ja asiakaspalvelu

 

 

Taustaa

 

Kuopion kaupungin ja Shanghain alueen yhteistyön lähtökohdat

 

Kuopion kaupungin ja Shanghai Pudongin yhteistyö käynnistyi teknologiakeskusten yhteistyömahdollisuuksien selvittämisellä vuonna 2000. Tämän jälkeen toiminta laajentui monipuoliseksi yhteistyöksi mm. koulutuksessa, asiantuntija- ja opiskelijaliikkuvuudessa, yritystoiminnassa sekä tutkimus- ja kehittämistyössä.

 

Vuonna 2012 Kuopio ja Shanghai Pudong solmivat ystävyyskaupunkisopimuksen. Kuopio on ainut Shanghai Pudongin ystävyyskaupunki. Shanghai Pudong on Shanghain innovaatioiden ja kehittämisen keskus, jossa on noin viisi miljoonaa asukasta.

 

Kiinalaiset viranomaiset ovat palkinneet Kuopion China International Friendship-City Exchange and Cooperation Award –tunnustuspalkinnolla Shanghai Pudongin kanssa toteutettuun laajaan yhteistyöhön liittyen. Kyseinen tunnustuspalkinto jaetaan kahden vuoden välein ja sen myönsivät China International Friendship Association ja China International Friendship-City Alliance. Kuopion kaupunki oli Shanghain alueen ystävyyskaupungeista ainoa, jolle tunnustus vuonna 2016 myönnettiin.

 

Toiminta Kuopion ja Shanghai Pudongin kanssa on syventynyt edelleen. Kuopion kaupungin osalta yhteistyö ja aktiviteetit ovat lisääntyneet viime aikoina voimakkaasti erityisesti opetus- ja koulutuspuolella ja säilyneet hyvin säännöllisinä kulttuuripuolella.

 

Yhteistyön tavoitteet ja vaikuttavuus

 

Yhteistyön ensisijaisena lähtökohtana on tukea Kuopion ja alueen kansainvälistymistä ja vahvistaa yhteistyötä teknologiapuistojen kesken sekä edistää yritysten liiketoiminnan kehittymistä sekä muiden toimijoiden välistä yhteistyötä. Kuopioon on tätä varten muodostunut poikkeuksellisen tiivis yhteistyöverkosto, johon kuuluu Kuopion kaupunki, Itä-Suomen yliopisto (UEF), Kuopion alueen kauppakamari, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Savon koulutuskuntayhtymä (SAKKY). Yhteistyöverkoston toimintaa koordinoi Kuopion kaupunki.

 

Kuopion kaupunki on pystynyt vastaamaan yritysten yhä enenevään kiinnostukseen Kiinan markkinoita kohtaan; erityisesti liittyen alueen yritysten tarpeisiin löytää kontakteja Shanghain suunnalta. 2015 kaupunginjohtajan delegaatiossa Kiinaan osallistui Kuopiosta yksitoista yritystä edustaen esim. cleantech- ja rakennusalaa, sekä terveys- ja hyvinvointialoja.

 

Yhteistyön ylläpitäminen ja edelleen kehittäminen on edellyttänyt paikallishallinnon ja tarvittavien rajapintojen ja kontaktien hyvää tuntemusta sekä henkilökohtaisia suhteita.

 

Näyttely Yun Jian Art Museumissa 12.–27.10.2017

 

Kuopion kaupungin kansainvälisen toiminnan suunnitelmassa vuodelle 2017 on Kuopion ja Ritva-Liisa Pohjalaisen näyttelyn järjestäminen ystävyyskaupungissa Shanghai Pudongissa.  Näyttely kuuluu kaupunkien väliseen kulttuurivaihtosopimukseen. Näyttely juhlistaa kaupunkien viisivuotista ystävyyttä, mutta on samalla Suomen juhlavuoden yksi päätapahtuma Shanghaissa.

 

Kuopion kaupungin ja Shanghai Pudongin välistä kulttuurialan sopimusta on jatkettu lokakuussa 2015 seuraavalle kahdelle vuodelle Kuopion kaupunginjohtajan yritysdelegaation vierailun yhteydessä. Sopimukseen sisältyy muun muassa, että kaupungit esittäytyvät toistensa luona vuorovuosin erilaisin näyttelyin ja tapahtumin. Vuonna 2015 Kuopion ystävyyskaupungin taiteilijat demonstroivat kalligrafiataitojansa yleisölle avoimessa näytöksessä Kuopion musiikkikeskuksella. Vuoden 2014 lokakuussa Kuopio esittäytyi shanghailaisille Kuopio – the City of Four Seasons-valokuvanäyttelyssä. Kulttuuridelegaatio Shanghai Pudongista vieraili Kuopiossa syyskuussa 2016. Suomi 100-juhlavuoden yhteyteen päätettiin tuolloin viedä Ritva-Liisa Pohjalaisen näyttely.

 

Kuopio ja Shanghai Pudong juhlistavat kaupunkien välistä ystävyyttään Yun Jian Art Museumissa Shanghai World Financial Centerissa  lokakuussa 2017. Näyttely koostuu taitelija Ritva-Liisa Pohjalaisen 52 uniikin lasiteoksen näyttelystä, joka avaa näkymiä suomalaisuuteen ja suomalaisen naisen tarinaan Suomen 100. juhlavuoden kunniaksi.

 

Ritva-Liisa Pohjalainen valikoitui taiteilijaksi näyttelyyn, kun Shanghai Pudongin kulttuurijohto vieraili Kuopiossa ja Pohjalaisen kotigalleriassa 2015 ja 2016. Tämän jälkeen kulttuurijohto lähetti virallisen kutsun näyttelyjärjestelyyn lasitaiteilija Ritva-Liisa Pohjalaiselle. Näyttelyä on valmisteltu vuodesta 2016.

 

Vuoden 2017 näyttelyn yhteistyöverkostossa ovat keskeisinä toimijoina mukana Shanghai Pudongin hallinto, Suomen pääkonsulaatti, Finpro ja VisitFinland sekä suomalainen kauppakamari Shanghaissa, FSBC.  Suomen valtion toimijat pitävät näyttelyä yhtenä merkittävistä Suomen 100.vuotistapahtumista Kiinassa.

 

Lasitaiteen lisäksi Kuopio esitellään matkailullisena Järvi-Suomen pääkaupunkina. Esille nousee myös vahva hyvinvointi- ja terveysosaaminen, koulutusvienti sekä ystävyyskaupunkisuhteen monipuolinen yhteistyö koulutuksen ja kulttuurivaihdon osalta.

 

Shanghai Pudong New Arean kaupungin johto vierailee Kuopiossa kuukautta ennen näyttelyn avajaisia 10.-12.9. Vierailun tarkoituksena on käydä virallinen neuvottelu ystävyyskaupunkisuhteen jatkosta ja vahvistaa suhteen jatkuminen.

 

Näyttelyn tavoitteet

 

Näyttelyn tavoitteet liittyvät kuopiolaisten yritysten kansainvälistymisen tukemiseen, Kuopio-tunnettuuden kasvattamiseen  Shanghaissa sekä matkailun kansainvälistymisen kasvattamiseen. Näyttelyn yhteydessä pilotoidaan uudenlaista kansainvälistymisen toimintamallia, jota voidaan hyödyntää myös muissa yhteyksissä yhdessä elinkeinoelämän kanssa.  Yritysten kansainvälistymisestä on vaikuttavuutta on verotulojen kasvuun ja kaupungin kansainvälistymiseen.

 

Näyttelyyn kohdistuu myös erityistä viestintää sekä Suomessa että Kiinassa tavoitteena nostaa Kuopion ja Kuopion kansainvälisen toiminnan tunnettuutta.

 

Näyttelyyn on lähdössä 10-20 Kuopion alueen toimijaa ja yrittäjää, joilla on Shanghaissa räätälöityjä toimialaansa linkittyviä kohtaamisia. Tavoitteena Kuopion alueen yrityksillä on löytää liiketoimintakumppaneita Kiinasta.

 

Näyttelyä tarjotaan myös muille Shanghaissa operoiville suomalaisille yrityksille ja toimijoille verkostoitumis- ja kohtaamisalustana.

 

Näyttelyn  ja Kiina-delegaatioon liittyvät kustannukset – kansainvälisen toiminnan määräraha

 

Kansainvälisen toiminnan käyttösuunnitelmassa 2017, (kj. pk. 17.1.2017 § 6 (asianro 8911/2016); Kansainvälisen toiminnan käyttösuunnitelma 2017) on Shanghai Pudong –ystävyyskaupunkitoimintaan varattu yhteensä 55 100 euroa. 

 

Kulttuurivaihtosopimukseen liittyen käyttösuunnitelmassa linjataan kaupungin osuus Ritva-Liisa Pohjalaisen näyttelystä 30.000 euroa. Kaupungin osuus kustannuksista maksetaan avustuksena.

 

Lisäksi Kuopio-näyttelyyn liittyvät materiaalikulut, viestintä ja näyttelyesite maksetaan kansainvälisen toiminnan määrärahasta.

 

Kuopion kaupungin viralliseen delegaatioon osallistuvat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Raassina ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä.

 

Delegaatiota johtaa palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas. Virkamiehistä matkalle osallistuvat: musiikkikeskuksen johtaja Michael Claussen ja teatterinjohtaja Pekka Laasonen. Yrityspalveluista elinkeinojohtaja Jukka Pitkänen. Kasvun ja oppimisen palvelualueelta opetusjohtaja Leena Auvinen. Näyttelystä vastaavat markkinointijohtaja Kirsi Soininen ja yhteistyökoordinaattori Ulla Vuori. Kullakin virkamiehellä on omaan vastuualueeseen liittyviä tapaamisia ja ohjelmaa Kiinassa tavoitteena laajentaa kansainvälistä toimintaa kullakin vastuualueella.

 

 

 

 

 

 

Esitys                                              Esitän, että Ritva-Liisa Pohjalaiselle myönnetään suunnitelman mukainen avustus kansainvälisen toiminnan määrärahasta 30.000 euroa.

 

Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajien matkakulut maksetaan kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen käyttömäärärahoista.

 

                                                          Esityslistan viiteaineistona jaetaan kokoukseen osallistuville  Kuopio goes Shanghai  esittelymateriaalia.

 

Viiteaineisto

1

2479/2017 Kuopio goes Shanghai  esittelymateriaali (jaetaan kokoukseen osallistuville)

 

                                                          Valmistelija                                                           

Kirsi Soininen

puh. +358 17 18 2020

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy markkinointijohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että asiakohta käsiteltiin asiakohdan 13 käsittelyn jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa