Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.09.2017/Pykälä 88

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  5972/2017 kauppakirja

 

Kaupunkirakennelautakunta

19 §

16.8.2017

 

§ 88

Asianro 5972/10.00.01.00/2017

 

 

Määräalan ostaminen kiinteistöstä Pekkala 297-426-8-125

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunkirakennelautakunta 16.8.2017 19 §

 

Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

 

Hiltulanlahden jälkeen seuraava laajempi pientaloalue on ns. Vanuvuoren alue. Alueen osayleiskaavan laadinta on parhaillaan meneillään. Kaupunki omistaa valtaosan alueesta.

 

Alueen keskellä olevan tilan 297-426-8-125 omistajien kanssa on neuvoteltu kaupasta, johon kuuluu 57,6 ha käsittävä määräala. Kauppahinta on 690 000 euroa. Hinnoittelu on linjassa Vanuvuoren alueen aikaisempien kauppojen kanssa.

 

Määräala jakautuu kolmeen palstaan, joista kaupunkirakentamiseen hyvin sopivat kaksi itäisintä palstaa ovat yhteensä noin 31,5 ha. Ne sijoittuvat keskeiselle paikalle alueella. Niillä on puustoa vajaa 2000 m3 ja rantaa 0,6 km.

 

Läntinen palsta 26,1 ha on Vanuvuoren etelärinteen luonnonsuojelualuetta, jonka maapohjasta hinnoittelussa maksetaan murto-osa muun alueen hinnasta. Suojelualueen puustosta ei makseta mitään, sen on valtio korvannut aikanaan.  Suojelualueen sisällyttäminen kauppaan on ollut myyjän ehtona kaupalle.

 

Asiakirjoissa olevaan kauppakirjaluonnokseen sisältyvien kaavoitusta koskevien kauppaehtojen muotoilu noudattaa aikaisempien kauppojen linjaa.

 

 

 

Oheisessa kartassa on rajattuna ostettava määräala sekä kaupungin nykyinen maanomistus.

 

 

Vaikutusten arviointi        Kauppa on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan positiivinen, koska kaupungin maanomistus tukee kestävää kaupunkirakennetta ja riittävää tonttitarjontaa.

 

 

 

Esitys                                Kaupunkirakennelautakunta esittää kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi noin 57,6 hehtaarin suuruisen määräalan ostamisen kiinteistöstä 297-426-8-125 hinnalla 690 000 euroa ja muutoin asiakirjoissa olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisilla ehdoilla. Kauppakirjaan voidaan tehdä kansliatoimenpiteinä pieniä muutoksia.

 

 

Liitteet

 

5972/2017 Liite Kauppakirja Pekkala nimetön

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Heikki Hatakka

puh. +358 44 718 5509

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus              

 

Lautakunta hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

 

Päätös                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 


 

 

 

 

 

Liitteet

7

5972/2017 kauppakirja

 

                                                          Valmistelija                                                           

 

puh. +358 44 718 5509

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

 

Päätös                                            Vs. kaupunginjohtaja muutti kokouksessa päätösehdotuksen siten, että kaupunginhallitus hyväksyy kaupunkirakennelautakunnan esityksen.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän muutetun päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa