Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 19.09.2017/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 16

Asianro 7116/02.02.02/2017

 

 

Kuopion kaupungin Kuntatekniikkaliikelaitoksen osavuosikatsaus 1.1. - 31.8.2017

 

 

Esitys                                              Toimitusjohtaja Seppo Hiekkalan katsaus ajalta 1.1. – 31.8.2017

 

Toiminta

 

Toiminta on alkuvuoden aikana ollut hyvällä tasolla. Esimiesten koulutuksia jatketaan ja koko kunnossapidon henkilöstön koulutukset ovat käynnissä. Tavoitteena on saada LEAN-opit käytäntöön ja tuomaan tehokkuutta.

 

Olennaiset poikkeamat talousarvioon

 

Talous on edellisvuosia paremmin hallinnassa elokuuta lukuun ottamatta. Elokuun osalta kyse on laskutusjättämästä. Kokonaisuutena ei ole odotettavissa poikkeamia talousarvioon.

 

Henkilöstön ja osaamisen saatavuus

 

Henkilöstöä on saatavilla hyvin. Olemme mukana järjestöjen ja oppilaitosten kanssa suunnittelemassa ja toteuttamassa koulutuksia varmistaaksemme  ammattitaitoisen henkilöstön saatavuuden myös jatkossa. Kokeilimme myös uusia toimintamalleja kesän ruuhkahuipuissa onnistumisessa.

 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen

 

Sisäisen valvonnan vuoden 2017 suunnitelman  painopistealueet ovat:

 

1.       Riskien hallinta

-         Riskien hallinnan käytäntöön vieminen

 

2.       Henkilöstöresurssit ja osaaminen

-         Henkilöstömittareiden seuranta ja tavoitteiden toteutumisen seuranta

 

3.       Talouden hallinnan kehittäminen

-         Mittarointi ja talouden jatkuva seuranta sekä poikkeamiin reagointi

 

Liitteet

1

7116/2017 Liite 1: Kuukausiraportti ja suunnitelman seuranta

 

                                                          Valmistelija                                                           

Terhi Holländer

puh. +358 44 718 5013

                                                          etunimi.sukunimi(at)mestar.fi

 

 

Päätösehdotus                           Toimitusjohtaja Seppo Hiekkala

 

Johtokunta hyväksyy esityksen.

 

 

Päätös                                            Johtokunta merkitsee tiedoksi saadun selvityksen.

 

 

§ 17

Asianro 6/00.02.03/2017

 

 

Muut asiat / 19.9.2017 / Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta

 

 

Esitys                                              Käydään läpi muut mahdollisesti esille tulevat asiat.

 

 

 

Päätösehdotus                           Toimitusjohtaja Seppo Hiekkala

 

Käydään läpi muut mahdollisesti esille tulevat asiat.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa