Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2017/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 22

Asianro 7293/00.00.01.00/2017

 

 

Kuopion nuorisovaltuuston asettaminen

 

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen
Kasvu ja oppiminen / hallinto- ja henkilöstöpalvelut

 

Kuntien nuorisotyön ja – politiikan kehittäminen ja toteuttaminen kuuluvat Nuorisolain 2016/1285 kunnan tehtäviin. Kunnan nuorisotyöhön ja – politiikkaan kuuluvat mm. nuorten harrastusmahdollisuudet, kasvatuksellinen ohjaus sekä nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisoryhmien tuki sekä nuorten osallistuminen ja kuuleminen paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja – politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn.

Nuorten mahdollisuudesta osallistua ja vaikuttaa nuorisovaltuustossa tai vastaavassa nuorten vaikuttajaryhmässä säädetään kuntalain (410/2015) 26 §:ssä.

Sen lisäksi, mitä kuntalaissa tai muualla laissa säädetään, kunnan ja valtion viranomaisen tulee tarjota ja järjestää nuorille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa paikallista, alueellista ja valtakunnallista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn tai heitä tulee muutoin kuulla mainituissa asioissa. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.

Kuntalain 26 § mukaan Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi on kunnanhallituksen asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen.

Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa. Tulevan maakuntamallin lainsäädännössä edellytetään myös nuorten äänen kuulemista. Nuorisovaltuusto tulee olemaan nuorten virallinen äänikanava osana Kuopion valmisteilla olevaa lähidemokratiamallia.

 

Nuorisovaltuuston sijainti kunnan organisaatiossa vaihtelee eri kunnissa hallinnosta nuorisotoimeen. Se miten nuorisovaltuusto sijoittuu kunnan organisaatiorakenteeseen, vaikuttaa osaltaan nuorisovaltuuston toimintaan ja sen laatuun. Kuntalain mukaan kunnan on huolehdittava nuorisovaltuuston toimintaedellytyksistä eli esimerkiksi kokousjärjestelyistä ja ohjaamisesta.
 

Kuopion kaupungin Hallintosäännön 2 luvun 19§:ssä on määritelty kaupungin vaikuttamistoimielimet, joita ovat nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja

vammaisneuvosto. Edellä mainittujen vaikuttamistoimielimien kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.

Kuopiossa nuorisovaltuusto on toiminut jo pitkään nuorisopalveluiden järjestämänä. Kuopiossa on toiminut myös lastenparlamentti vuodesta 2011 alkaen.

Viimeisin Nuorisovaltuusto on valittu nuorisovaltuuston valmistelemana 2017 alussa oppilaskuntien esittämistä henkilöstä. Nuorisovaltuuston nykyinen kokoonpano voidaan vakiinnuttaa kuntalain edellyttämälle tasolle kaupunginhallituksen asettamispäätöksellä. Nuorisovaltuuston johtosääntö on kuitenkin syytä päivittää 2018 aikana. Varsinaista toimintaa voi edelleen kehittää ja profiloida lähidemokratiamallin liittyvänä kaupunginhallituksen lähidemokratiajaoston ohjauksessa. 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että Kasvun ja oppimisen lautakunta esittää edelleen Kuopion kaupunginhallitukselle, että Kuopion kaupunginhallitus vahvistaa nykyisen nuorisovaltuuston kokoonpanon ja toiminnan kuntalain 26§:n mukaisesti. Lisäksi esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta valitsee keskuudestaan edustajan nimettäväksi nuorisovaltuustoon palvelualueen luottamushenkilön edustajana.

 

Liitteet

5

7293/2017 Kuopion Nuorisovaltuuston johtosääntö 2017

 

6

7293/2017 Nimilistat

 

                                                          Valmistelija                                                           

Pekka Savolainen

puh. +358 44 718 4101

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä henkilöstö- ja hallintopäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Lautakunnan edustajaksi esitettiin jäsen Heikki Meriranta.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa