Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 18.10.2017/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 16

Asianro 7009/02.02.02/2017

 

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 II osavuosikatsaus

 

 

                                                          Taloussuunnittelija Kirsti Tarvainen 14.9.2017:

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen pelastustehtävämäärä on 7 % edellisvuotta pienempi.  Pelastustoimen valistus- ja

koulutustapahtumissa on alkuvuonna ollut 20.649  henkilöä eli 8 % alueen asukasluvusta.   Tehtyjen palotarkastusten määrä on ollut melko hyvällä tasolla eli niistä on tehty 42 - 76 % kohderyhmästä riippuen. 

 

Ensihoidon osalta tehtävämäärät ovat nousseet 5,9 % edellisvuoteen nähden.  Sairaanhoitopiirin kanssa voimassa oleva palvelun tuottamissopimus on toteutunut sopimuksen mukaisesti. Ensihoidon tuotot vastaavat seuranta-ajankohtaa. 

 

Talouden osalta henkilöstömenot vastaavat ajankohtaa, kun huomioidaan kirjanpidosta kaudelle puuttuvat palkkakulut.   Henkilösivukuluihin on kirjattu vuoden 2016 tapaturmavakuutusmaksusta saatu palautus 102.000 €, jota ei ole budjetoitu.  Pelastustoiminnan hankintojen osalta käyttötalouden määrärahoista on käytetty 75,4 %.   Pelastustoiminnan tuotot muiden kuin kuntien maksuosuuksien osalta ovat toteutuneet 39 %:sti.   Rahoitusosuudet öljyntorjuntaan ja työterveyshuollon Kelakorvaukset kirjautuvat vasta tilinpäätöksessä.   

 

Talouden toteutumaseurannasta tulee huomioida, että sopimuksellisista ja maksatussyistä tuottokertymä ei ole tasaista, seurantakauden tuotoissa on laskutusteknisistä syistä johtuen 1,4 milj. euroa seuraavalle kaudelle kuuluvia tuottoja. 

 Käyttötalous      Toteuma     

+ ta-muutos        1.1.– 31.8.2017

1000 €                    1000 €                   Tot.-%

 

Tuotot               25.597                   18.350                    71,7

Kulut                  24.508                   15.740                    64,2

Kate                       1.089                 2.610                 239,9 

 

Poistot                    844                        579                    66,7

 

Investoinnit                                 

     Talousarvio         Toteuma

      + ta-muutos       1.1.– 31.8.2017

      1000 €                    1000 €             Tot.-%

 

Kulut                          2.068                        810                39,1

Rah.osuudet              736                       0

Myyntituotot               37                        0             

Netto                           1.294                    810                    62,6      

 

Investointihankinnat toteutetaan talousarvion ja talousarviomuutoksen mukaisesti.  Sisäisestä valvonnasta on laadittu liitteen mukainen raportti.

 

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta merkitsee osavuosikatsauksen tiedoksi.

 

 

Liitteet

1

7009/2017 Johdon katsaus 1.1. -31.8.2017

 

2

7009/2017 Tulos- ja rahoituslaskelmat 1.1. - 31.8.2017

 

3

7009/2017 Toiminnan ja talouden seuranta 1.1. - 31.8.2017

 

4

7009/2017 Sisäisen valvonnan raportti 1.1. - 31.12.2017

 

                                                          Valmistelija                                                           

Kirsti Tarvainen

puh. +358 17 18 8117

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta merkitsee pelastuslaitoksen vuoden 2017 II osavuosikatsauksen tiedoksi.

 

 

Päätös                                            Aluepelastuslautakunta merkitsi pelastuslaitoksen vuoden 2017 II osavuosikatsauksen tiedoksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa