Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 18.10.2017/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 18

Asianro 7674/00.01.02.00/2017

 

 

Pohjois-Savon maakunta- ja soteuudistuksen organisoituminen.

 

Pelastusjohtaja Jukka Koponen 5.10.2017:

 

Pelastusjohtaja Jukka Koposen esittely maakuntauudistuksen tilanteesta ja organisoitumisesta: Esivalmistelun valmisteluryhmä antoi 27.4.2017 maakuntauudistuksen yhteisvalmistelulle tehtäväksi laatia esitykset jaosto- ja vastuuhenkilöistä eli uudistuksen toimeenpanohenkilöistä hallinnonaloittain (nimi, tehtävänimike, organisaatio). Tämän jälkeen on käyty keskustelut esitettyjen toimeenpanohenkilöiden työnantajien kanssa sote-ja maakuntauudistusta varten käytettävästä työajasta (10-100%). Toimeenpanohenkilöt toimivat nykyisissä organisaatioissa vastaavissa tai samantyyppisissä tehtävissä.

 

Väliaikaisen valmistelutoimielimen tehtävänä on huolehtia suunnitteilla olevan maakuntaorganisaation toiminnan ja talouden valmistelukokonaisuudesta. Jaostojen tehtävänä on valmistella ja delegointien laajuudesta riippuen päättää väliaikaishallinnolle säädetyt tehtävät. Jaostojen toiminta päättyy väliaikaishallinnon toiminnan päättyessä. Vastuuvalmistelijoiden tehtävänä on valmistella maakunnan toiminnan käynnistymistä tehtäväkokonaisuuksittain maakunnan toiminnan käynnistymiseen saakka. Väliaikainen toimielin saa toimivaltuudet ja toimii virallisesti siitä alkaen, kun uudet maakunnat perustetaan (1.6.2018). Siihen saakka väliaikaishallinto koordinoi esivalmistelua ja valmistelee väliaikaishallintoa.

 

Pohjois-Savon väliaikainen valmistelutoimielin päätti kokouksessaan 27.9.2017 maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelurakenteesta.      

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta hyväksyy pelastusjohtaja Jukka Koposen esittelyn maakuntauudistuksen tilanteesta ja organisoitumisesta.

 

 

Liitteet

5

Nimeamispyyntokirje_valiaikaishallinto.pdf

 

6

Valiaikaishallinto_liite_mkh.pdf

 

7

MKH240417_pkote.pdf

 

                                                          Valmistelija

                                                         

Jukka Koponen

puh. +358 17 18 8101

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta hyväksyy esittelyn maakuntauudistuksen tilanteesta ja organisoitumisesta.

 

 

Päätös                                            Aluepelastuslautakunta merkitsi tiedoksi esityksen maakuntauudistuksen tilanteesta ja organisoitumisesta.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa