Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 20.12.2017/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 38

Asianro 9512/10.00.02.01/2017

 

 

Metsähallituksen ja pelastuslaitoksen välinen vuokrasopimus

 

 

 

Pelastuspäällikkö Erkki Asikainen 12.12.2017:

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vesisukeltajat tarvitsevat vuosittain 10 harjoituskertaa, joissa harjoitellaan mm. 30 metrin koulutussyvyyteen sukeltamista. Metsähallitus hallinnoi Leppävirralla olevaa Kotalahden Huhtijärven avolouhosta, jossa on turvallista suorittaa koulutussukelluksia. Nyt valmisteltu vuokrasopimus sisältää Metsähallituksen sukellusluvan viranomaisharjoituksiin, sillä muutoin harrastekäyttö Huhtijärven avolouhoksessa on kielletty.

 

Liitteenä olevan sopimuksen mukaan Pohjois-Savon pelastuslaitos vastaa kaikilta osin sukeltamisesta, sen turvallisesta järjestämisestä sekä siihen liittyvistä vastuista. Sukellukset tapahtuvat aina valvotuissa olosuhteissa virka- tai päivystysajan puitteissa. Koska alue on sortumavaarallista aluetta johon ulkopuolisilla on liikkumiskielto, Pelastuslaitos ylläpitää listaa sukellusharjoituksiin osallistuneista, tekee harjoitteista harjoitus- ja turvallisuussuunnitelmat ja vuorojen sukellusvanhimmat johtavat toimintaa harjoitusten aikana. Pelastuslaitoksen sukeltajat toimivat turvasukeltajina harjoituksen aikana mahdollisten ongelmatilanteiden varalta. Pelastuslaitos vastaa siitä, että alue pysyy siistinä sukellusharjoitusten jälkeen. Pelastuslaitos voi järjestää avolouhoksessa sukellusharjoituksia yhteistyössä myös muiden pelastuslaitosten kanssa.

 

Vuokrasopimusaika on 6 vuotta 1.1.2018 - 31.12.2023 ja kertakorvaus on 60 €.

 

Leppävirran Kotalahden Huhtijärven avolouhos sijaitsee edullisella paikalla lähellä, jotta työpäivän kuluessa on mahdollista suorittaa harjoitussukellukset ilman pitkiä ajo- tai venematkoja.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta hyväksyy liitteenä olevan Metsähallituksen ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksen välisen Leppävirran Kotalahden Huhtijärven avolouhoksen vuokrasopimuksen viranomaissukellusharjoituksiin ja oikeuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Liitteet

4

9512/2017 Vuokrasopimus alueen käytöstä

 

                                                          Valmistelija                                                           

Erkki Asikainen

puh. +358 17 18 8102

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta hyväksyy liitteenä olevan Metsähallituksen ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksen välisen Leppävirran Kotalahden Huhtijärven avolouhoksen vuokrasopimuksen viranomaissukellusharjoituksiin ja oikeuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa