Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.09.2017/Pykälä 113

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 113

Asianro 2571/02.02.02/2017

 

 

Elokuun 2017 kuukausiseuranta

 

 

Koko kaupungin alijäämä on ennusteen mukaan 9,7 milj. euroa ja se on muutettua talousarviota 0,2 milj. euroa pienempi.  Ennuste on parantunut heinäkuun raportointitilanteesta 2,7 milj. euroa. Ennusteen muutos on tapahtunut käytännössä kokonaan ilman taseyksiköitä ja liikelaitoksia raportoitavan ydinkaupungin puolella.

 

Kaupungin palvelualueiden kahdeksan kuukauden toimintatuottojen toteuma on 88,8 milj. euroa, joka on 63,3 % talousarviosta. Toteutuneet toimintakulut puolestaan ovat 514,7 milj. euroa (65,2 %).

 

Palvelualueiden omasta toiminnastaan laatiman talousennusteen perusteella toimintatuottojen ennustetaan toteutuvan 3,4 milj. euroa muutettua talousarviota pienempinä, tuotot yhteensä 136,8 milj. euroa.  Toimintamenojen puolestaan ennustetaan toteutuvan 790,3 milj. euron suuruisena, joka on 1 milj. euroa muutettua talousarviota enemmän. Toiminnan nettomenot (toimintakate) ylittävät talousarvion 4,5 milj. euroa (0,7 %).  Raportti sisältää koosteen toimintakate-ennusteen keskeisistä tekijöistä.

 

Verotulojen ennakoidaan toteutuvan talousarvioon verrattuna 5,5 milj. euroa suurempina, josta 3,0 milj. euroa kohdentuu kunnallisveroihin ja 2,5 milj. euroa yhteisöveroihin. Kuntaliiton uusiin laskelmiin pohjautuva verotuloennuste päivitetään syyskuun kuukausiraporttiin. Valtionosuuksia kertyy kuluvana vuonna valtionosuuspäätösten mukaisesti 197,3 milj. euroa.

 

Rahoituserien arvioidaan toteutuvan 0,5 milj. euroa talousarviota suurempana korkokuluarvion alenemisen vuoksi.  Ydinkaupungin summaan 24,9 milj. euroa sisältyy liikelaitosten ja taseyksiköiden tuloutus 18,6 milj. euroa kaupungin niihin sijoittamalle peruspääomalle. Koko kaupungin poistot ylittyvät 2,0 milj. euroa, josta 1,6 milj. euroa on ennakoituja talonrakennuksen kertaluonteisia poistoja.

 

 

Liitteet

7

2571/2017  Elokuun kuukausiseuranta

 

                                                     

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus keskustelee taloustilanteesta ja merkitsee kuukausiraportin tiedoksi.

 

 

Päätös                                          Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa