Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 16.11.2017/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 39

Asianro 8266/00.02.03/2017

 

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokoukset vuonna 2018/ tammi-kesäkuu

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Alueellinen ympäristönsuojelu

 

 

                                                      Ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokouspäivät vuonna 2018/ tammi-kesäkuu ehdotetaan pidettäväksi pääsääntöisesti kerran kuukaudessa torstaisin. Lisäksi väliviikkoina voidaan pitää tarpeen mukaan seminaarityyppisiä kokoontumisia.

 

                                                      Kokouspäivät vuoden 2018 toisella vuosipuoliskolla muodostuvat seuraavasti:

 

                                                      torstai 18.1.2018 klo 15

                                                      torstai 15.2.2018 klo 15

                                                      torstai 15.3.2018 klo 15

                                                      torstai 19.4.2018 klo 15

                                                      torstai 17.5.2018 klo 15

                                                      torstai 28.6.2018 klo 15           

 

 

                                                     

 

 

Esitys                                            Esitän, että ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää kokoontua vuonna 2018/ tammi-kesäkuun aikana edellä mainittuina päivinä varsinaisiin kokouksiinsa. Mahdollisista muista kokoontumisista ja niiden aikatauluista päätetään erikseen.

 

                                                      Valmistelija                                                         

Pirjo Pääkkönen

puh. +358 17 18 2189

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen

 

Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa