Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 16.11.2017/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 40

Asianro 8368/11.03.01/2017

 

 

Kuopion meluselvitykset 2017 ja meluntorjunnan toimintasuunnitelma

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Alueellinen ympäristönsuojelu

 

 

Kuopioon kaupunki valmistelee ympäristönsuojelulain 151 §:n mukaista, EU:n ympäristömeludirektiivin tarkoittamaa meluntorjunnan toimintasuunnitelmaa. Toimintasuunnitelman valmistelua varten on vuosina 2016-2017 tehty ympäristönsuojelulain 151 §:n ja valtioneuvoston asetuksen edellyttämät selvitykset vallitsevasta melutilanteesta ja melulle altistumisesta. Valmistuneet selvitykset ovat

 

       Kuopion kaupungin EU-meluselvitys 2017

       Kuopion ja Siilinjärven meluselvitys vuosille 2017 ja 2035

       Keskeisen kaupunkialueen hiljaisten alueiden kartoitus

 

Tausta-aineistoksi on lisäksi valmistunut Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen tekemä tie- ja raideliikennemelun terveys- ja hyvinvointivaikutuksia Kuopiossa ja Jyväskylässä koskeva selvitys.

 

Meluselvitykset koskevat tie- ja raideliikennemelua koko Kuopion alueella lukuun ottamatta Juankosken aluetta, joka liitettiin Kuopion kaupunkiin vuoden 2017 alussa. Lisäksi on käsitelty tärkeimpien teollisuus- ja energiantuotantolaitosten aiheuttamaa melua keskeisellä kaupunkialueella sekä Heinjoen ampuma- ja moottoriratakeskuksen melua. Tässä yhteydessä ei ole erikseen selvitetty lentomelua Kuopiossa, koska Rissalan lentoaseman meluvyöhykkeistä on ajan tasalla oleva selvitys.

 

Tie- ja raideliikenteen melualueet kansallisilla melun tunnusluvuilla on selvitetty myös Siilinjärven kunnan alueelle nykytilanteessa ja vuoden 2035 ennustetilanteessa. Tässä selvityksessä on päivitetty vuoden 2008 vastaava selvitys.

 

Meluntorjunnan toimintasuunnitelman laatimisen yhteydessä valmistuu vielä lisäksi maaseutumaisten alueiden hiljaisten alueiden kartoitus.

 

Meluntorjunnan toimintasuunnitelman valmisteluun liittyen valmistuneiden selvitysten tulokset esitellään yleisötilaisuudessa 28.11.2018, missä yhteydessä myös esitellään toimintasuunnitelman laadintaa ja osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Erikseen toimintasuunnitelman laadinnasta tiedotetaan asukasyhdistyksille ja kylätoimikunnille. Kuntalaisille kohdistettu nettikysely melun ja hiljaisuuden kokemisesta Kuopiossa toteutetaan vielä vuoden 2017 lopulla.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta laittaa toimintasuunnitelmaluonnoksen nähtäville maaliskuussa 2018 ja samalla luonnoksesta pyydetään tarvittavat lausunnot. Kaupunkirakennelautakunta käsittelee toimintasuunnitelman huhtikuussa 2018 ja esittää se kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Toimintasuunnitelma on raportoitava Uudenmaan ELY-keskukselle/ympäristöministeriölle 30.6.2018 mennessä.

 

Valmistuneiden meluselvitysten keskeinen sisältö on esitelty viiteaineistossa. Kaikki valmistuneet raportit, yksityiskohtaiset meluvyöhykekartat ja toimintasuunnitelmaan liittyvää aineistoa on nähtävillä verkkosivuilla www.kuopio.fi à asuminen ja ympäristö à ympäristö ja luonto à ympäristön tila à

                                                      https://www.kuopio.fi/fi/meluselvitykset-2017

 

                                                     

 

 

Esitys                                            Valmistuneet selvitykset merkitään tiedoksi.

 

Viiteaineisto

*

8367/2017 Kuopion meluselvitykset 2017

 

                                                      Valmistelija                                                         

Erkki Pärjälä

puh. +358 44 718 2142

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen

 

Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa