Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 01.11.2017/Pykälä 83

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 83

Asianro 7519/02.05.01.00/2017

 

 

Kunnossapidon avustushakemus / Vaajasalon jäätie

 

 

Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

 

 

Avustaminen                               Kaupunkirakennelautakunta päätti kokouksessaan 8.2.2017 § 25 tiekunnille jaettavien avustusten periaatteista vuodelle 2017 jääteiden osalta, että kunnossapitoavustus on enintään 50 % edellisen vuoden kunnossapitomenoista ja siitä vähennetään ELY-keskuksen maksama avustus.

 

Yksityistielain 96 §:n perustuen, jos valtio tai kunta avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, ei tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen, saa kieltää sinä ajanjaksona, jota avustus koskee.

 

Yksityistielain mukaan tiekunnalla on kuitenkin oikeus periä tienkäyttömaksua säännöllisesti tietä käyttäviltä.

 

Vaajasalon jäätie                        Vaajasalon jäätie jätti 4 361 euron kunnossapitoavustushakemuksen 3.4.2017. Tiekunnan kunnossapitomenot olivat vuonna 2016 kaikkiaan 12 246 euroa. KEHA-keskus myönsi päätöksellään 17.5.2017 avustusta 7 696 euroa perustuen vuoden 2016 menoihin.

                                                         

Tiekunta hakee lisäavustusta 4 144 euroa vuoden 2016 kustannuksista ja päätöstä, että kaupunki ottaisi jatkossa vastuun jäätien kustannuksista.

 

Vaajasalon jäätie on 4,20 km pitkä alkaen Itkonniemenkadun päästä Honkalahden uimarannalta päättyen Vaajasalon saaressa Vaajasalon paikallistiehen 16344. Jäätie kuuluu osana Vaajasalon yksityistien tiekuntaa. Yksityistielain 22 §:n 3. momenttiin perustuen ei jäätielle voi määrätä erillisiä tieyksiköitä, koska kiinteistöille on olemassa toinen tieyhteys.

                                                                                                                                                

Esityksen perustelu                  Sito Oy:n 16.2.2016 suorittama liikennelaskenta Vaajasalon jäätiellä osoittaa keskimääräiseksi liikennemääräksi lähes 1 400 ajokertaa/vuorokausi. Suurin osa jäätien liikenteestä on ulkopuolisten liikennettä, joilta tiemaksun periminen on mahdotonta.

 

Kuluvana vuonna on tiekunnille maksettaviin avustuksiin varattu 830 000 euroa, josta tällä hetkellä on myönnetty kunnossapitoavustusta 558 332 euroa 713 tiekunnalle ja perusparantamisavustusta 37 186 euroa 17 tiekunnalle.

 

 

Vaikutusten arviointi                Tiellä on merkittävä yleinen merkitys. Tie lyhentää talvikaudella suoritetun liikennelaskennan perusteella matkoja Etelä-Kallaveden itärannalle lähes 30 000 km/vrk, joten tien käytöllä on merkittävä ilmastopoliittinen vaikutus.

 

 

Esitys                                              Esitän, että Vaajasalon jäätielle myönnetään kunnossapitoavustusta 4 144 euroa huomioiden kaikki tiekunnan saamat avustukset.

 

 

Liitteet

38

7519/2017 Hakemus

 

39

7519/2017 Vaajasalon jäätien liikennelaskennat 2016

 

                                                          Valmistelija                                                           

Annele Pesonen

puh. +358 44 718 2114

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa