Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 01.11.2017/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 73

Asianro 7960/10.00.01.04/2017

 

 

Savilahden voimajohtojärjestelyihin liittyvän esisopimuksen tekeminen

 

 

Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

 

Esisopimus liittyy Savilahti-projektiin, Savilahden uuden kaupunginosan toteuttamiseen ja Yliopistonrannan kaavamuutosprosessiin, jonka valmisteluvaiheen aineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi 1.11.2017 ja asetetaan tämän jälkeen julkisesti nähtäville.

 

Voimajohto- ja kytkinasemajärjestelyjä tarvitaan ns. Yliopistonrannan alueen, Savilahdentien ja moottoritien välisen alueen sekä KYS:sin alueen maankäytöllisen kehittämisen ja kaavoituskokonaisuuden mahdollistamiseksi osaltaan.  Voimajohtosiirto ja kytkinaseman muutos avaavat mahdollisuuden parantaa kaupunkirakennetta, luovat uusia rakentamismahdollisuuksia ja toisaalta vastaavat tuleviin teknisiin korjaustarpeisin sekä turvallisuusparannuksiin.

 

Fingrid Oyj, Kuopion Sähköverkko Oy, Kuopion kaupunki, KYS/Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja SYK/Suomen yliopistokiinteistöt Oy ovat yhteisesti selvittäneet ja suunnitelleet Savilahden Yliopistonrannan ja KYS:sin alueen voimajohtojen - ja kytkinasemaan siirtomahdollisuuksia 2016 - 2017.

 

Osapuolet ovat päätyneet tekemään asiasta esisopimuksen. Esisopimuksessa sovitaan periaatteista, joilla siirrot toteutetaan niiden tullessa ajankohtaisiksi. Toteuttamisen aikataulu liittyy maankäytölliseen ja tekniseen tarpeeseen. Kun jompikumpi konkretisoituu alustavasti arvioituna 5-10 vuoden sisällä, tehdään lopulliset toteuttamiseen liittyvät sopimukset ja käynnistetään siirtohanke. Hankkeen kustannuksiksi on arvioitu vuoden 2017 hintatasolla kokonaisuudessaan noin 4,65 - 5,65 milj. €, josta Kuopion Sähköverkko Oy:n osuus on noin 4.15 milj €.  Jäljelle jäävä osuus kustannuksista 0,5 – 1,5  milj. € jakaantuu Kuopion kaupungin, KYS:sin ja SYK:in maksuosuuksiin (alueen kaavoittamisen ja  toteuttamisen vaatimaa infrarakentamista)

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän kaupunkirakennelautakunnalle liitteenä olevan esisopimuksen hyväksymistä. Esisopimukseen ja sen liitteisiin voidaan tehdä teknisluontoisia korjauksia kansliatoimenpitein.

 

 

Liitteet

1

7960/2017 Esisopimus voimajohtojärjestelyistä Kuopio Savilahti

 

2

7960/2017 Siirtosuunnitelmaluonnos

 

                                                          Valmistelija                                                           

Antti Niskanen

puh. +358 44 718 5120

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa