Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.10.2017/Pykälä 154

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 154

Asianro 7778/00.00.01.00/2017

 

 

Sari Vuorisen eronpyyntö Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston varajäsenyydestä

 

 

                                                      Sari Vuorinen (sdp) on pyytänyt eroa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston varajäsenyydestä, koska hän on työsuhteessa Kysiin.

                                                     

Kuntalain 76:n mukaan vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole 72 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö eikä saman kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

 

Vaalikelpoinen muun kuin 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen jäseneksi ei ole myöskään henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

                                                      Merkitään, että kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.6.2017 valinnut Sari Vuorisen Mikko Lankisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon.

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginvaltuusto myöntää Sari Vuoriselle eron Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen toimikauden loppuun saakka.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa