Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.10.2017/Pykälä 147

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 147

Asianro 5761/02.08.00.01/2017

 

 

Maaningan uusi vuokrapäiväkoti

 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

 

 

                                                      Kuopio kaupunginhallitus on 29.5.2017 § 186 hyväksynyt Kasvun ja oppimisen lautakunnan esityksen mukaisesti Maaningan uuden päiväkodin hankesuunnitelman.

 

                                                      Hankesuunnitelmassa tavoitteena on keskittää Maaningan keskusta-alueen päivähoito 3-ryhmäiseen yksikköön. Ajallisena tavoitteena on, että päiväkoti aloittaa toimintansa uusissa tiloissa vuoden 2019 alussa. Kohteen hankinnassa pilotoidaan hankemallia, jossa ulkopuolinen vuokranantaja toteuttaa Kuopion kaupungille kiinteän vuokrapäiväkodin pitkällä, noin 15 – 20 vuodenvuokra-ajalla.

 

                                                      Kuopio Tilakeskus käynnisti hankkeen hankesuunnitelman pohjalta ja julkaisi hankintailmoituksen 23.5.2017 sekä tarjouspyyntömateriaalia täydentävän korjausilmoituksen 30.5.2017. Hankinnassa tarjousta pyydettiin täysin käyttövalmiin päiväkotirakennuksen vuokrauksesta Maaninkajärven koulun tontille. Tarjoaja rakentaa tontille omaan tai hankkimansa ulkopuolisen tahon omistukseen tarjouspyynnössä esitettyjen tilavaatimuksien täyttävän päiväkotirakennuksen. Kuopion kaupunki vuokraa tilat pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.

 

Kuopion kaupunki maksaa tiloista tarjoajalle pääomavuokraa ja järjestää itse kiinteistön ylläpidon (kiinteistöpalvelut, siistimispalvelut, lämpö-, vesi- ja sähkömaksut). Vuosittaiset kunnossapitokorjaukset kuuluvat tarjoajalle.

 

Vuokranantaja kauttalaskuttaa maanvuokran ja kiinteistöveron pääomavuokrassa. Kuopion kaupungilla on ensisijainen oikeus, mutta ei velvollisuutta, neuvotella jatkovuokrasopimus vuokranantajan kanssa ensimmäisen vuokrasopimuskauden päättyessä.

 

Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Tarjouksille lasketaan vertailuhinta vuokrahinnan (180 kk, alv 0 %) ja energiatodistuksessa esitetyn sitovan E-luvun (kWh/m2/v) mukaan laskettujen energiakustannusten yhteissummana (=vertailuhinta). Edullisin vertailuhinta saa maksimipisteet (70).

Toiminnallisuusarviossa arvioidaan tarjotun ratkaisun toiminnallisuutta ja käytettävyyttä sekä ympäristöön soveltuvuutta (maksimipisteet 30).

 

Tarjousten viimeinen jättöaika oli 12.7.2017 klo 12.00. Määräaikaan mennessä saapui viisi tarjousta. Tarjoukset avattiin Kuopion Tilakeskuksessa 12.7.2017 klo 12.30.  Kaikki tarjoukset täyttivät tarjouspyyntöasiakirjoissa asetetut ehdot ja soveltuvuusvaatimukset.  Tarjoukset vertailtiin hankintailmoituksessa ja tarjouspyyntöasiakirjoissa esitettyjen valintaperusteiden mukaisesti. Vertailutaulukko on asiakirjoissa.

 

Tarjousten vertailun jälkeen, syyskuussa 2017, käytiin tarjouksen selonottoneuvottelut kahden vertailussa eniten pisteitä saaneen yrityksen kanssa.  Selonottoneuvotteluissa käytiin läpi rakennushankkeen tekninen ja kaupallinen sisältö ja edellytykset vuokranantajan valinnalle. Selonottoneuvottelujen perusteella Maaningan vuokrapäiväkodin kokonaistaloudellisesti edullisemmaksi vuokranantajaksi valikoitui WasaGroup Oy.

 

Voittanutta tarjousta vertaillaan Kuopion oman toteutuksen ja siirtokelpoisen vuokrapäiväkodin vaihtoehtoisiin hankintamalleihin.

                                                     

Vaikutusten arviointi             Vaikutusten arviointi on liitteenä.

 

 

Esitys                                         Esitän, että

 

-        kaupunginhallitus valitsee Maaningan vuokrapäiväkodin vuokran-antajaksi WasaGroup Oy:n

 

-        valtuuttaa Kuopion Tilakeskuksen käymään sopimusneuvottelut, tekemään tarvittavat täsmennykset vuokrasopimusluonnokseen kansliatoimenpitein ja allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.

 

 

Liitteet

1

5751/2017 Maaningan päiväkoti vertailutaulukko

 

2

5761/2017 Tarjousten toiminnallisuusarviot

 

3

5761/2017 Vaikutusten ennakkoarviointi Maaningan uusi vuokrapäiväkoti

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                      

Veli-Matti Paananen

puh. +358 44 718 5621

Heikki Kekäläinen

puh. +358 44 718 5078

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                     Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                       Merkittiin, että rakennuttajapäällikkö Veli-Matti Paananen ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. Paananen ja Väänänen poistuivat kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Merkittiin, että valtuuston I varapuheenjohtaja Markku Rossi saapui kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

Keskustelun kuluessa jäsen Harri Auvinen esitti jäsen Veera Willman kannattamana, että asia jätetään pöydälle.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu pöydällepanoehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat vs. kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Harri Auvisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä (Kantanen, Kivelä, Savolainen ja Tolppanen) ja 7 ei-ääntä (Auvinen, Berg-Väänänen, Kaartinen, Kosunen, Reijonen, Virtanen ja Willman) joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäsen Harri Auvisen tekemän ehdotuksen ja päättänyt jättää asian pöydälle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa