Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Savo-Pielisen jätelautakunta
Pöytäkirja 29.11.2017/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 14

Asianro 8795/14.06.00.00/2017

 

 

Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat

 

 

Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen
Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

 

Savo-Pielisen jätelautakunta on siirtänyt sille määriteltyä toimivaltaa toimintasäännöllä viranhaltijalle.  Kuopion kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö on päivitetty 20.5.2016. Toimintasäännön 14 §:n mukaisesti palvelupäällikkö päättää muun muassa jätemaksujen määräämisestä ja maksuunpanosta, tekee jätelain mukaiset päätökset jätemaksuista tehdyistä muistutuksista, päättää jätehuoltomääräyksistä poikkeamisesta useissa yksittäisiä asiakkaita koskevissa asioissa sekä  päättää jäteastian tyhjennysten määräaikaisesta keskeyttämisestä silloin kun kiinteistö on väliaikaisesti kokonaan käyttämätön.

 

Viranhaltijapäätökset tehdään jätelain (646/2011) ja jätehuoltomääräysten määrittelemissä rajoissa. Päätöksissä noudatetaan yhtenäisiä ratkaisulinjoja ja varmistetaan kuntalaisten tasapuolinen kohtelu. Jätelautakunta on päättänyt viranhaltijapäätöksissä noudatettavista ratkaisulinjoista edellisen kerran kokouksessaan 24.11.2015 § 28.  Nyt viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat on päivitettävä, koska päätösten ratkaisulinjoissa on tapahtunut tämän jälkeen joitain muutoksia. Lisäksi 1.1.2017 voimaan tulleissa jätehuoltomääräyksissä on tarkennettu tietyin osin aiempia, vuoden 2016 alussa voimaan tulleita määräyksiä.

 

Jätemaksuja koskevat ratkaisulinjat säilyvät pääosin ennallaan. Muutoksia ratkaisulinjoihin tehdään pääasiassa jätehuoltomääräyksistä poikkeamispäätöksiin koskien tyhjennysvälejä ja jäteastiatyhjennysten keskeytyksiä. Näiden lisäksi hyötyjätteiden erilliskeräysvelvoitteita koskevia poikkeamisedellytyksiä on tarkennettu aiemmasta ja lietteiden tyhjennysvelvoitteita koskien on määritelty nyt ensimmäistä kertaa perusteet poikkeamiselle.

                                                         

Päätökset kohtuullistamishakemusten ja maksumuistutusten johdosta

 

Jätemaksun määräämisen yleiset periaatteet

 

Jätelain nojalla kaikkien asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöjen on oltava kunnan järjestämän jätehuollon piirissä. Jätteet on luovutettava lain 41 §:n mukaisesti joko kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tai alueelliseen vastaanottopaikkaan. Jätelain 78 §:n mukaan kunnan on kannettava järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi jätemaksua, jonka jätteen haltija on 80 §:n mukaan velvollinen maksamaan. Jätemaksut määrätään kunnan hyväksymän jätetaksan mukaisesti.

 

Jätetaksan mukaan kiinteistöiltä peritään aina asuinhuoneisto- ja vapaa-ajan asuntokohtainen perusmaksu. Lisäksi määrätään maksu jätehuollon järjestämistavan mukaisesti eli maksu jäteastian tyhjennyksistä, osuus kimppa-astian tyhjennyksistä tai maksu aluekeräyspisteen käytöstä. Mikäli muuta jätehuollon järjestämistapaa ei ole ilmoitettu, määrätään aluekeräyspistemaksu kiinteistön käyttötarkoituksen mukaisesti.

 

Jos taksan mukaista jätemaksua on pidettävä kohtuuttoman suurena, voidaan maksua jätelain 81 §:n perusteella kohtuullistaa. Pääsääntönä on, ettei jätemaksun kohtuullistaminen ole Savo-Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella tarpeen, koska kiinteistön käyttötarkoitus ja syntyvä jätemäärä on otettu huomioon jätetaksan rakenteessa.

 

Jätemaksua on mahdollista kohtuullistaa etukäteen ennen maksun määräämistä tai jälkikäteen tehdyn muistutuksen johdosta. Jätelain 82 §:n mukaan maksuvelvollisella on oikeus tehdä 14 päivän kuluessa laskun saapumisesta muistutus jätemaksun määräämisestä ja maksuunpanosta päättävälle kunnan viranomaiselle. Muistutuksen johdosta tehdään päätös, jolla maksu pysytetään ennallaan tai sitä kohtuullistetaan. Myöhässä tulleet muistutukset jätetään tutkimatta.

 

Jätemaksun kohtuullistaminen

 

Perusmaksu, jolla ylläpidetään jätehuollon palveluverkostoa, määrätään aina kaikille käytettävissä oleville kiinteistöille. Sen sijaan kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen maksua, käytännössä aluekeräyspistemaksua, on mahdollista kohtuullistaa, kun kiinteistön käyttö on kokonaan estynyt ja käytön esteistä on esitetty jätelautakunnalle luotettavana pidettävä selvitys. Hakijalta vaaditaan ulkopuolisen tahon antama lausunto tai muu todisteellinen selvitys niistä esteistä, joiden vuoksi kiinteistön haltija ei voi käyttää kiinteistöä lainkaan. Maksua kohtuullistettaessa kiinteistön haltijalle määrätään vain taksan mukainen alhaisin perusmaksu.

 

Kun kiinteistön käytön esteenä ovat terveydelliset syyt, voidaan aluekeräyspistemaksun kohtuullistaminen myöntää kolmen vuoden määräajaksi. Jos kohtuullistamisen perusteena on kiinteistön huono kunto, voidaan aluekeräyspistemaksua kohtuullistaa viiden vuoden määräajaksi. Kiinteistön myynnissä olosta johtuvien käytön esteiden takia aluekeräyspistemaksua voidaan kohtuullistaa korkeintaan kahden ja puolen vuoden määräajaksi ja tilanteissa, joissa kiinteistö on juuri saatu perintönä, voidaan jätemaksua kohtuullistaa korkeintaan puolentoista vuoden määräajaksi perinnönjaon selvittämisen ajaksi. Kahdessa viimeisessä tilanteessa kohtuullistamisajat ovat lyhyempiä, koska kiinteistön tilanteet tyypillisesti muuttuvat lyhyemmällä aikavälillä.

 

Myös jätehuoltopalvelun huono saavutettavuus voi olla peruste aluekeräyspistemaksun kohtuullistamiselle. Jos aluekeräyspiste ei ole kohtuullisesti saavutettavissa vapaa-ajan asunnon läheisyydessä tai vakituisen asunnon ja vapaa-ajan asunnon välisen matkan varrella, voidaan vapaa-ajan asunnon aluekeräyspistemaksu jättää perimättä. Tällöin vaatimuksena on, että jätehuolto on järjestetty vakituisella asuinkiinteistöllä joko kiinteistökohtaisella jäteastialla tai jätekimpan kautta. Jos vakituinen asunto on asunto-osakeyhtiössä, on vapaa-ajan kiinteistön jätteiden kuljettamiselle vakituisen asunnon käyttämään jäteastiaan saatava asunto-osakeyhtiön lupa. Jos taas vakituinen asuinkiinteistö käyttää kimppa-astiaa, on vapaa-ajan asunnon jätteiden kuljettamiselle kimppa-astiaan oltava kimpan yhteyshenkilön suostumus.

 

On huomattava, että jos kiinteistöllä on tehty kiinteistön jätehuoltopalvelujen ja jätehuoltomääräysten mukaisia kiinteistökohtaisen jäteastian tyhjennyksiä tai kiinteistö on yhteisen keräysastian (kimppa) käyttäjä tietyllä sovitulla maksuosuudella, maksut määrätään taksan mukaisesti. Jos siis asiakas ei ole ilmoittanut tarvittavista muutoksista jätehuoltomääräysten mukaisesti, ei ko. palveluista määräytyviä maksuja jälkikäteen kohtuullisteta. Sen sijaan omalla jäteastialla jätehuoltoon liittyneiden kiinteistöjen osalta on käytettävissä etukäteen tehtävä keskeyttämispyyntö. Kimpassa osakkaat voivat puolestaan sopia maksuosuuksien muutoksesta.

 

Jätemaksun poistaminen käyttökelvottomilta kiinteistöiltä

 

Jos kiinteistö on täysin käyttökelvoton tai muutoin kokonaan asumiseen tai vapaa-ajan asumiseen soveltumaton, ei kiinteistöä koske velvoite olla kunnallisen jätehuoltojärjestelmän piirissä. Kiinteistön käyttökelvottomuudesta on esitettävä jätehuoltoviranomaiselle todisteellinen selvitys. Selvitys voi olla esimerkiksi kunnan rakennusvalvonnan tai muun riippumattoman asiantuntijan lausunto kiinteistön kunnosta taikka valokuvin täydennetty kuntoselvitys. Kiinteistölle ei määrätä enää jätemaksuja sen jälkeen, kun riittävät selvitykset on toimitettu jätehuoltoviranomaiselle.

 

Mikäli kiinteistölle, joka todetaan käyttökelvottomaksi, on jo määrätty jätemaksu ja kiinteistön haltija tekee maksusta muistutuksen säädetyssä määräajassa, määrätty maksu voidaan viranhaltijapäätöksellä poistaa perusmaksun ja aluekeräyspistemaksun osalta kokonaan. Muutoin muutokset jätemaksussa huomioidaan taksan mukaisesti ilmoitusta seuraavan kuukauden alusta lähtien. Jos kiinteistön käyttökelvottomuudesta esitetään selvitys siten, ettei asia tule käsiteltäväksi maksumuistutuksena, ei asiassa tehdä erillistä päätöstä. Kiinteistön haltijalle ilmoitetaan kirjeitse, ettei kiinteistön ole tarvetta olla kunnallisen jätehuoltojärjestelmän piirissä, eikä sille määrätä jätemaksuja.

 

Jätehuoltomääräyksistä poikkeaminen

 

Keräysvälineen tyhjennysväli

 

Jätehuoltomääräysten 27 §:n mukaan kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa olevat jäteastiat on tyhjennettävä vähintään neljän viikon välein. Tämä edellyttää biojätteen erilliskeräystä tai kompostoimista. Mikäli biojäte laitetaan sekajätteen joukkoon, on jäteastia tyhjennettävä kesällä vähintään kahden viikon välein ja talvella vähintään neljän viikon välein.

 

Jos kyseessä on 1-2 henkilön asuinkiinteistö, jolla syntyvä jätemäärä on vähäinen (käytössä 140 – 240 litran astia) eikä sekajäte sisällä biojätettä, voi sekajäteastian tyhjennysväli olla taajamissa neljä viikkoa kesällä ja kahdeksan viikkoa talvella, ja taajamien ulkopuolella kahdeksan viikkoa ympäri vuoden. Samaten, jos kimppa-astiaa käyttää kaksi yhden henkilön taloutta, ja muut edellytykset pidennetylle tyhjennysvälille täyttyvät, voidaan tyhjennysväli muuttaa pidemmäksi vastaavasti kuin yksittäisellä kiinteistöllä.

Pidennetty tyhjennysväli voidaan myöntää hakemuksesta määräajaksi myös sellaisille asuinkiinteistöille, joissa jätemäärä on vähäinen hyötyjätteiden lajittelun johdosta. Tällöin edellytyksenä on, että kyseessä on korkeintaan viiden henkilön talous, kiinteistöllä on käytössä 140-240 litran sekajäteastia, biojäte erilliskerätään tai kompostoidaan ja kaikki hyötyjätteet kierrätetään. Vastaavasti myös sellaisille kimpoille, joilla täyttyvät edellä mainitut edellytykset, voidaan myöntää pidennetty tyhjennysväli kimpan jäteastian tyhjennyksiin. Tärkeää on kuitenkin huomioida, että pidennetty tyhjennysväli voidaan myöntää kimpalle vain silloin, kun kimppa-astia on korkeintaan viiden henkilön yhteiskäytössä. Lisäksi hyötyjätteiden lajittelu on selvitettävä kunkin kimpan osakkaan osalta erikseen.

 

Tapauksissa, joissa yksittäisen vakituisen asuinkiinteistön kanssa on kimpassa yksi tai useampi kesäkäytössä oleva vapaa-ajan asunto, voi kimppa-astian tyhjennysväli olla suoraan määräysten nojalla kahdeksan viikkoa talviajalla, jos kahdeksan viikon tyhjennysvälin edellytykset täyttyvät vakituisen asuinkiinteistön osalta. Jos edellä kuvatun kaltaisen kimpan käytössä on kuitenkin jäteastia, joka on kooltaan suurempi kuin 240 litraa, on pidennetty tyhjennysväli mahdollista myöntää hakemuksesta talviajalle. Tällöin kesäosakkaiden suuren määrän vuoksi on perusteltua, että kimpan käytössä on isompi jäteastia.

 

Jätehuoltomääräysten mukaan vapaa-ajan kiinteistöjen jäteastia on tyhjennettävä vuoden aikana vähintään neljä kertaa korkeintaan neljän viikon tyhjennysvälin mukaisesti sinä aikana, kun vapaa-ajan kiinteistöä käytetään eniten. Vain kesäaikaan käytettävissä olevien vapaa-ajan kiinteistöjen osalta tyhjennykset on ajoitettava kesäajalle (viikot 18-40) ja muutoin tarpeen mukaan.

 

Haja-asutus alueella sijaitsevalle vapaa-ajan kiinteistölle voidaan kuitenkin myöntää määräajaksi hakemuksesta pidennetty tyhjennysväli, jos kiinteistöä käyttää 1-2 henkilön talous, biojätteet kompostoidaan kiinteistöllä, ja kiinteistöllä syntyvä jätemäärä on vähäinen (käytössä 140-240 litran jäteastia). Tällöin jäteastia on tyhjennettävä vähintään kaksi kertaa kesällä (kesä-heinäkuussa ja elo-syyskuussa).

 

Muilta osin jätehuoltomääräysten mukaisista tyhjennysväleistä ei lähtökohtaisesti myönnetä poikkeuksia, koska määräyksissä on jo huomioitu pienissä talouksissa syntyvä vähäinen jätemäärä.

 

Keräysvälineen tyhjennysten pidempiaikainen keskeyttäminen

 

Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus voidaan keskeyttää määräajaksi käyttämättömällä asuinkiinteistöllä. Näin saadaan joustoa tilanteeseen, jossa asuinkiinteistö on jonkin ajanjakson ajan täysin käyttämätön eikä oman jäteastian tyhjennyksiä tarvita (esim. kiinteistön laaja peruskorjaus tai ulkomailla asuminen määräajan).

 

Korkeintaan kuuden kuukauden keskeytykset voidaan tehdä kunnallisen jäteyhtiön toimesta jätehuoltomääräysten mukaisesti. Tätä pidemmät, mutta kuitenkin alle vuoden kestävät keskeytykset astuvat voimaan ilmoituksella jätehuoltoviranomaiselle, kun keskeytyksen peruste on luotettavasti selvitetty. Jos keskeytystarve on yli vuoden mittainen, asia ratkaistaan viranhaltijapäätöksellä. Päätöksellä myönnettävän keskeytyksen määräaika määräytyy lähtökohtaisesti samoin perustein kuin jätemaksun kohtuullistamisen määräajat. Näin ollen pääsääntöisesti jäteastian tyhjennykset keskeytetään viranhaltijapäätöksellä korkeintaan viiden vuoden määräajaksi kerrallaan. Jätehuoltoviranomainen voi kuitenkin evätä keskeytyksen, sekä ilmoituksen että hakemuksen osalta, jos kiinteistön käytön esteille ei ole luotettavasti selvitettyjä perusteita. Keskeytyksen määräajan jälkeen tyhjennykset jatkuvat automaattisesti aiemman tyhjennysrytmin mukaisina. Jos kiinteistöllä ei asuta vakituisesti, tyhjennykset jatkuvat vapaa-ajan asunnolta edellytettävän tyhjennysmäärän ja -rytmin mukaisesti.

 

Jätekimpoissa, joissa käyttäjinä on useita vakituisia asuinkiinteistöjä, yksittäisen kiinteistön jätehuollon keskeytys hoidetaan kimpan sisällä sopimalla osakkaiden maksuosuuksien muutoksesta. Jos kyseessä on kuitenkin kimppa, jonka osakkaana on vain yksi vakituinen asuinkiinteistö ja loput osakkaat ovat kesäisin käytettäviä vapaa-ajan kiinteistöjä, voidaan kimpan jäteastian tyhjennykset keskeyttää talviaikana samoin perustein kuin kiinteistökohtaisen jäteastian tyhjennykset. Muutoin kimppojen jäteastian tyhjennyksiä ei voida keskeyttää pelkästään ilmoituksen perusteella. Kimpalle voidaan kuitenkin hakemuksesta myöntää keskeytys jäteastian tyhjennyksiin. Tällöin edellytyksenä on, että jokainen kimpan osakas selvittää osaltaan kiinteistönsä määräaikaisen käyttämättömyyden.

 

Jätehuoltomääräysten mukaan myös vapaa-ajan asunnon jäteastian neljästä tyhjennyksestä on mahdollista keskeyttää korkeintaan kaksi tyhjennystä, jos kiinteistöllä ei oleskella lainkaan sinä aikana, kun keskeytys on voimassa. Keskeytys on mahdollista tehdä ilmoittamalla asiasta kunnalliseen jäteyhtiöön korkeintaan puoli vuotta ennen toivottua keskeytysajankohtaa.

 

Hyötyjätteiden erilliskeräysvelvoitteet

 

1.1.2017 voimaan tulleiden jätehuoltomääräysten 15 §:n mukaan yli 300 asukkaan taajamissa biojäte, kartonki, lasi ja metalli on lajiteltava ja erilliskerättävä kiinteistökohtaisiin jäteastioihin silloin, kun kiinteistöllä on määräysten mukainen vähimmäismäärä asuinhuoneistoja. Biojäte ja kartonki on erilliskerättävä kiinteistöiltä, joissa on vähintään viisi asuinhuoneistoa. Lasille ja metallille asetettu erilliskeräysvelvoite koskee vähintään 20 asuinhuoneiston kiinteistöjä. Nämä erilliskeräysvelvoitteet edellyttävät uusien jäteastioiden sijoittamista kiinteistöjen keräyspaikkoihin. Lisäksi määräykset edellyttävät, että muovin erilliskeräys järjestetään vähintään 40 asuinhuoneiston kiinteistöillä, jotka sijaitsevat vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Sikäli kun määräykset edellyttävät muovin erilliskeräystä, uudet jäteastiat ovat harvoin tarpeen, sillä yksi sekajäteastia voidaan korvata muovinkeräysastialla.

 

Määräysten 32 §:n mukaan taajamien keräyspaikat, joita käyttää vähintään viisi asuinhuoneistoa tai joissa on vähintään kolme käsin siirrettävää jäteastiaa, tulee sijoittaa jätekatokseen tai jäteastiasuojaan. Erilliskeräysvelvoitteiden laajentaminen vaatii useampien jäteastioiden sovittamista jätekatoksiin ja katosten mahduttaminen ahtaille tonteille voi asettaa haasteita tiheästi rakennetuilla alueilla.

 

Hyötyjätteiden keräysvelvoitteista poikkeaminen on lähtökohtaisesti mahdollista silloin, jos kiinteistöllä ei ole piha-alueen ahtauden vuoksi tai muutoin pihan järjestelyihin liittyvien syiden vuoksi toteutettavissa keräyspaikkaa, josta jäteauto voi käydä noutamassa jätteet. Taloyhtiön on haettava poikkeamista jätehuoltomääräyksistä jätelautakunnalta. Hakemuksessa on selvitettävä miksi keräys ei ole järjestettävissä kiinteistöllä, ja esitettävä kiinteistön tilanne asemapiirustuksin tai valokuvin. Poikkeaminen jätehuoltomääräyksistä myönnetään lähtökohtaisesti korkeintaan seitsemän vuoden määräajaksi.

 

 

 

Lietteiden tyhjennysvelvoitteet ja niistä poikkeaminen

 

Jätehuoltomääräykset edellyttävät, että saostussäiliöt ja pienpuhdistamojen lietetilat on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa ja umpisäiliöt tarvittaessa. Saostussäiliöiden vähimmäistyhjennysvelvoitteesta on kuitenkin mahdollista poiketa, kun kyseessä on 1-2 henkilön talous, jonka vedenkulutus kiinteistöllä on vähäinen ja kiinteistöllä on käytössä kiinteistön tarpeisiin mitoitettu jäteveden puhdistusjärjestelmä. Vähimmäistyhjennysvelvoitteesta on mahdollista poiketa myös silloin, kun kiinteistöllä ei ole lainkaan vesikäymälää, tai vesikäymälän jätevedet erotellaan siten, että käymälän jätevedet kulkeutuvat umpisäiliöön ja saostussäiliöön kulkeutuvat vain harmaat vedet. Harmaa jätevesi on jätevettä, joka on peräisin ainoastaan pesemisestä, siivoamisesta, keittiöstä tai muusta vastaavasta toiminnasta.

 

Molemmissa tapauksissa jätehuoltomääräyksistä voidaan myöntää poikkeus lähtökohtaisesti siten, että lietesäiliön tyhjennysväli voi olla korkeintaan kaksi vuotta.

Poikkeamisen periaatteet otetaan saostussäiliölietteiden osalta käyttöön 1.1.2018 alkaen.

 

Muu poikkeaminen jätehuoltomääräyksistä

 

Viranhaltijan ratkaisuvaltaan kuuluu poikkeamisen myöntäminen jätehuoltomääräyksistä myös silloin, kun poikkeaminen koskee jätteiden omatoimista käsittelyä, jäteastioita, keräyspaikkaa tai usean kiinteistön yhteisen jäteastian käyttöä.

 

Koska jätehuoltomääräysten noudattamisella varmistetaan, että jätehuolto on toimivaa, eikä siitä aiheudu haittaa terveydelle tai ympäristölle, on määräyksistä poikkeamiselle vain harvoin perusteita. Jos kuitenkin kiinteistön haltija osoittaa, että poikkeaminen on tarpeen jätehuollon tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi kiinteistöllä esimerkiksi sen erityisolosuhteiden vuoksi, ja voidaan arvioida, ettei poikkeaminen aiheuta haittaa kunnalliselle jätehuoltojärjestelmälle, terveydelle tai ympäristölle taikka vaaranna jätteenkuljettajan, palvelun käyttäjän tai muiden henkilöiden turvallisuutta, voidaan erityisen syyn katsoa olevan olemassa. Viranhaltija voi käyttää poikkeamisen edellytyksiä arvioidessaan yksittäistapauksellista harkintaa, mutta kuitenkin niin, ettei poikkeaminen ole ongelmallista kuntalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Kuntalaisia on samanlaisissa tapauksissa kohdeltava samalla tavalla.

 

Kuntien aikaisemmin tekemät päätökset

 

Ennen jätelautakunnan perustamista tai jätelautakuntasopimukseen liittymistä kunnat ovat tehneet itsenäisesti päätökset jätemaksuista ja jätehuoltomääräyksistä poikkeamisesta. Ratkaisulinjat ovat saattaneet tällöin poiketa huomattavasti toisistaan sekä jätelautakunnan nykyisistä ratkaisulinjoista. Koska osa kuntien tekemistä päätöksistä on edelleen voimassa, on tilanne kuntalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta todettu ongelmalliseksi.

 

Sikäli kun kunnissa on tehty jätehuoltomääräysten ja näiden ratkaisulinjojen vastaisia päätöksiä, on vanhat kuntien päätökset otettava uudelleen käsiteltäväksi edelleen voimassa olevien päätösten osalta. Asiakkaita tiedotetaan asiasta, kuullaan ja asiasta tehdään kunkin asiakkaan kohdalla uusi päätös. Näin varmistetaan, että samanlaisissa tilanteissa kuntalaisia kohdellaan samalla tavalla.

 

Valitusoikeus palvelupäällikön päätöksestä

                            

Savo-Pielisen jätelautakunnan palvelupäällikön päätöksiin kohtuullistamishakemusten ja maksumuistutusten johdosta sekä jätehuoltomääräyksistä poikkeamista koskeviin päätöksiin haetaan muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Päätösten tiedoksianto jätelautakunnalle

 

Palvelupäällikön päätökset annetaan tiedoksi jätelautakunnalle kokousten yhteydessä. Viranhaltijapäätökset tehdään jätelautakunnassa sovittujen ratkaisulinjojen mukaisesti ja linjaukset tuodaan tarvittaessa jätelautakunnan tarkistettaviksi.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Jätelautakunta hyväksyy periaatteet sille, millaisia ratkaisulinjoja viranhaltijapäätöksissä noudatetaan.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Maria Kuismin

puh. +358 44 718 5667

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen

 

Lautakunta hyväksyy vs. palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa