Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Savo-Pielisen jätelautakunta
Pöytäkirja 29.11.2017/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 7

Asianro 8778/00.02.03/2017

 

 

Savo-Pielisen jätelautakunnan pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen

 

 

Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen
Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

 

 

                                                          Kuopion kaupungin hallintosäännön 15. luvun 150 §:n mukaan toimielimen kokouksista pidetty pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan tarkastavat kaksi kullakin kerralla tehtävään valittua jäsentä.

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 15. luvun 151 §:n mukaan lautakunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Savo-Pielisen jätelautakunnan kokouksista pidetty pöytäkirja tarkastetaan tekniikan niin mahdollistaessa välittömästi kokouksen päätyttyä.

 

Pöytäkirja pidetään nähtävänä Kuopion kaupungin verkkosivuilla. Jätelautakunnan verkkosivuilta on linkki nähtävillä olevaan pöytäkirjaan. Lisäksi jokaiseen kuntaan lähetetään linkki sähköiseen pöytäkirjaan kunnan verkkosivuille lisättäväksi.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Hanna Kisonen

puh. +358 44 718 5066

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen

 

Lautakunta hyväksyy vs. palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa