Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 22.11.2017/Pykälä 95

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 95

Asianro 7260/10.02.03/2016

 

 

Kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuvat kustannukset, asemakaava ja asemakaavan muutos / Yliopistonranta

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Yliopiston rantaa koskeva asemakaava- ja asemakaavan muutostyö on valmisteilla. Maankäyttö- ja rakennuslain 59 §:n mukaan silloin, kun asemakaava tai kaavanmuutos on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja laadittu maanomistajan tai -haltijan aloitteesta, kunnalla on oikeus periä tältä kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset. Kaupunginhallitus on 10.1.2016 päättänyt edellä mainittuun perustuen hinnoitteluperiaatteista, maksujen suuruudesta ja niiden suorittamiseen liittyvistä periaatteista. Tähän liittyi myös päätös, että harkintaa edellyttävät maksut tuodaan kunkin kaavatyön yhteydessä erikseen kaupunkirakennelautakunnan päätettäväksi.

 

Yliopiston rantaa koskevan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen yhteydessä Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa tehdään kaavoituksen käynnistämissopimus. Siihen sisältyvään, MRL:n mukaiseen asemakaavan laatimisesta perittävään korvaukseen on tarpeen myöntää huojennusta sillä perusteella, ettei kokonaisrakennusoikeus alueella kasva. Näin ollen korvausta perittäisiin vain muuttuvan käyttötarkoituksen ja nykyisen rakennusalan ylittävän rakennusoikeuden osalta.

 

 

Vaikutusten arviointi                Kaavaluonnos toteuttaa ilmastopoliittista ohjelmaa, tiivistämällä kaupunkirakennetta, tehostamalla maankäyttöä sekä hyödyntämällä tehokkaasti mm. olemassa olevia palveluja, joukkoliikenneyhteyksiä ja olevaa infrastruktuuria. Kaavatyössä pyritään parantamaan joukkoliikenteen sekä kevyenliikenteen edellytyksiä, sekä hillitsemään ajoneuvoliikenteen ja pysäköintipaikkatarpeen kasvua.

 

Hankkeen yritysvaikutukset ovat positiiviset. Kaavaluonnos mahdollistaa uutta toimitila- ja liikerakentamista, mikä mahdollistaa uusien yritysten ja työpaikkojen sijoittumisen alueelle. Työpaikka-määrän ja asukasluvun lisääntyessä palveluntarjonta ja kysyntä lisääntyvät. Rakennusaikana syntyy uusia työpaikkoja ja alueen tiivistyminen hyödyttää alueen yrittäjiä

 

Alueella ei ole asukkaita, hankkeen myötä asukkaita tulee lisää. Monipuolinen maankäyttö elävöittää aluetta ja mahdollistaa uudenlaista yhteistyötä asukkaiden, oppilaitosten, yritysten ja tutkimustoiminnan kesken.

 

Hankkeen kustannukset infraverkostojen osalta ovat n.10 ME. Kaupungille tulee tuloja mm. maankäyttökorvauksien, kiinteistöverojen ja tontinvuokra- ja myyntitulojen muodossa. Asuin-, liike- ja työpaikkarakentaminen mahdollistaa kaupungin kasvun, mikä vaikuttaa positiivisesti verotuloihin.

 

Kaavaluonnosratkaisulla ei ole juurikaan vaikutuksia luonnonympäristöön, koska alue on lähes kokonaisuudessa rakennettua ympäristöä. Ratkaisussa on huomioitu arvokkaat luonto- ja kulttuurihistorialliset kohteet. Hankkeella on positiivisia vaikutuksia kaupunkikuvaan ja alueen viihtyisyyteen.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy Suomen Yliopistokiinteistöille kohdistuvan asemakaavan laatimisesta perittävän korvauksen siten, että korvausta peritään vain muuttuvan käyttötarkoituksen ja nykyisen rakennusalan ylittävän rakennusoikeuden osalta.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Mari Piipponen

puh. +358 44 718 5413

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa