Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 21.11.2017/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 40

Asianro 1146/12.00.01.00/2017

 

 

Vastine valtuustoaloitteeseen koskien uutta lähikoulua Linnanpellon ja Männistön alueelle

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

                            

Kaija Räsänen ja yhdeksän muuta valtuutettua ovat jättäneet valtuustoaloitteen koskien uutta lähikoulua Linnanpellon ja Männistön alueelle. Aloitteessa kannetaan huolta Linnanpellon, Männistön, Pappilanmäen ja Itkonniemen alueiden rakentamisesta ja lasten koulupaikasta Kalevalan koulun Linnanpellon yksikön lakkauduttua vuonna 2014. Valtuustoaloitteessa todetaan, että tieto uudesta lähikoulusta lisäisi myös alueen asuntojen kysyntää ja allekirjoittaneet valtuutetut esittävät, että Linnanpelto - Männistö alueen tulevaisuuden kouluasia tutkitaan ja selvitetään.

Männistön ja Linnanpellon alue on osa oppilasaluetta, johon kuuluvat Pohjantien ja Kettulan alakoulut sekä Puijonsarven yhtenäiskoulu. Entisellä Linnanpellon yksikön oppilasalueella asuvien yläkouluikäisten koulu on joko Hatsalan klassillinen koulu tai Minna Canthin koulu.

Kaupungissa on käynnistymässä palveluverkostoselvitys, jossa palveluverkostoa tarkastellaan laaja-alaisesti eri käyttäjäryhmien ja toimijoiden näkökulmasta. Kärkenä tarkastelussa ovat päiväkodit ja koulut, mutta tarkastelua tehdään yhdessä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen, tilakeskuksen, kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen kanssa. Näin pystymme yhä paremmin ottamaan huomioon eri näkökulmat ja saamaan aikaan yhä paremmin kuntalaisten tarpeita oikea-aikaisesti vastaavat palvelut sinne, missä niillä on kysyntää ja tarvetta. Verkostoselvitystyön yhteydessä tarkastelemme myös valtuustoaloitteessa esille nostetun Linnanpelto -Männistö alueen sekä uuden ns. Atrian alueen.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää antaa edellä esitetyn lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Liitteet

7

1146/2017 Valtuustoaloite: Linnanpelto - Männistön alueelle tarvitaan lähikoulu

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Leena Auvinen

puh. +358 44 718 4003

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa