Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 21.11.2017/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 37

Asianro 7640/02.08.00.02/2017

 

 

Oikaisuvaatimus / Viiking Musiikki Oy / Kulttuuriareena 44 valohankinta

 

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen
Kasvu ja oppiminen / hallinto- ja henkilöstöpalvelut

 

 

Taustaa ja perustelut

 

Kasvun ja oppimisen palvelualueen Nuorisopalvelujen nuorisopäällikkö on tehnyt 5.10.2017 §1 Hankinta- ym. sopimukset, asianumero 7640/2017 päätöksen Kulttuuriareena 44:n valokaluston uusimisesta. Päätöksen mukaisen hankinnan kustannus on 9 350,00 € (alv. 0). Kulttuuriareena 44:n nykyinen valokalusto on vanhentunut ja se on kaivannut päivitystä. Päätöstä varten oli pyydetty palvelualueen av-asiantuntijoiden kantaa valolaitteisiin ja asiantuntijoiden lausunnon pohjalta päädyttiin pyytämään tarjoukset sekä Viiking Musiikki Oy:ltä että F-musiikki Oy:ltä.

Alkuperäisenä tarkoituksena oli ollut tehdä hankintaa varten hintatiedustelu, mutta tiedustelu oli otsikoitu tarjouspyynnöksi, jossa oli yksilöity tuotemerkkeinä millaisista valolaitteista tarjousta pyydetään. Pyyntö lähetettiin ensiksi Viiking Musiikki Oy:lle. Koska Viiking Musiikki ei ole kaupungin hankintapaikka lähetettiin pyyntö samasta kokonaisuudesta myös F-musiikki Oy:lle.  Molemmat yritykset toimittivat vastuksensa pyyntöihin, mutta F-musiikin tarjous poikkesi Viiking Musiikki Oy:n tarjouksesta.

Tarjouksia vertailtiin keskenään ja tarjousten perusteella päätettiin tekemään hankinta F-musiikki Oy:ltä. Viiking Musiikki Oy on tehnyt 12.10.2017 Kasvun ja oppimisen palvelualueen kirjaamoon saapuneella sähköpostilla oikaisuvaatimuksen nuorisopäällikön viranhaltijapäätökseen sillä perusteella, että tehdyllä päätöksellä on hankittu laitteisto, joka poikkeaa alkuperäisestä tarjouspyynnöstä eikä näin ollen ole alkuperäisen tarjouspyynnön mukainen.

 

Kuopion kaupungin hankintaohjeen hankinnat tulee toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti ja suunnitelmallisesti sekä mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristövaikutukset, yritysvaikutukset ja sosiaaliset kriteerit huomioon ottaen. Avoimilta markkinoilta tehtävät hankinnat tulee kilpailuttaa hankintalakia noudattaen. Kaupungin hankinnat kilpailuttaa pääsääntöisesti IS-Hankinta Oy, jonka kilpailutusten ulkopuolelle jäävät mm. suorahankinnat ja pienhankinnat. Kaupungin hankinta ohjeet on päivitetty 1.1.2017 tulleen hankintalain osalta ja ne on hyväksytty kaupunginjohtajan johtoryhmässä 31.10.2017. Kaupungin pienhankintaohje koskee hankintoja, jotka alittavat kansallisen kynnysarvon. Näissä hankinnoissa ei sovelleta hankintalakia. Pienhankinnat toteutetaan HankintaSampo-järjestelmällä. Pienhankinta voidaan toteuttaa neuvottelumenettelyllä, jossa usealta eri toimijalta saadun tarjouksen perusteella tai neuvotellen heidän kanssaan ilman tarjousmenettelyä. Toinen vaihtoehto pienhankinnalle on tehdä suorahankinta, jos hankinnan arvo on vähäinen tai kilpailuttaminen on muutoin epätarkoituksenmukaista.

Nuorisopalvelujen hankintaprosessi sisältää neuvottelumenettelyn kaltaisen hankintatavan. Pyynnöt laitteistosta on osoitettu kahdelle toimittajalle, joista molemmat ovat jättäneet esityksen, mutta toisen tarjoajan tarjous on poikennut alkuperäisestä tarjouspyynnöstä. Alkuperäisestä pyynnöstä poikkeava tarjous on tullut hyväksyttyä. Vaikkei pienhankinnoissa sovelletakaan Lakia julkisista hankinnoista 1397/2016, on kuitenkin pienhankinnoissakin pyrittävä huomioimaan hankintalain 2§:n hankinnan kokoon ja laajuuteen nähden riittävä avoimuus ja syrjimättömyys.  Hankintapäätöksen tekeminen alkuperäisestä poikkeavan tarjouksen perusteella ei kohtele tarjouksen jättäjiä tasapuolisesti.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että Kasvun ja oppimisen lautakunta keskeyttää hankinnan ja palauttaa Kulttuuriareena 44 hankinnan uudelleen valmisteltavaksi ja päätettäväksi.

 

Liitteet

2

7640/2017 Oikaisuvaatimus

 

3

7640/2017 Nuorisopäällikkö Jari Väänäsen päätös

 

                                                         

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä henkilöstö- ja hallintopäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Raija Heinonen poistui kokouksesta klo 18.19 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

 

                                                           

 

                                                         


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa