Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.11.2017/Pykälä 188

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 188

Asianro 5119/02.02.00/2017

 

 

Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018 - 2021

 

 

Va. talous- ja rahoitusjohtaja Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus

 

                                                     

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.  Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvio ja -suunnitelma sitovat toimielimiä ja henkilöstöä ja ovat samalla näiden ohjauksen ja valvonnan välineitä. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

 

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys ei sisällä yhteistoimintalain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä.

 

                                                      Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen esitys Kuopion kaupungin talousarvioksi 2018 ja taloussuunnitelmaksi 2018 – 2021 jaetaan kaupunginhallituksen kokoukseen osallistuville.

 

Liitteenä jaetaan kaupungin yhteistyötoimikunnan päätös 10.11.2017 sekä henkilöstön edustajien kannanoton.

 

Vakiintuneen käytännön mukaan kaupunginhallitus käy kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen läpi ns. ensimmäisessä lukemisessa keskustellen talousarvioehdotuksesta ja esittäen kysymyksiä ja lisäselvityspyyntöjä talousarvion valmistelijoille. Talousarvioehdotuksen toinen käsittely, jossa kaupunginhallitus päättää esityksestään kaupunginvaltuustolle, on maanantaina 27.11.2017.

 

 

 

Liitteet

2

5119/2017 Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2018 talousarvioksi sekä talous- ja toimintasuunnitelmaksi 2018 - 2021 (jaetaan kh:n kokoukseen osallistuville)

 

3

5119/2017 Kaupungin yhteistyötoimikunnan päätös 10.11.2017

 

4

5119/2017 Korjaussivut

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2018 talousarvioehdotusta sekä vuosien 2018 - 2021 taloussuunnitelmaa ns. ensimmäisessä lukemisessa.

 

Päätös                                          Merkittiin, että kokouksessa jaettiin korjaussivut Kuopion kaupungin talousarvioon 2018 sekä vuosien 2018-2021 toiminta- ja taloussuunnitelmaan (liitteenä 4).

 

                                                      Merkittiin, että kokouksessa olivat läsnä asiaa käsiteltäessä perusturva- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Neeta Röppänen, henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen, va. talous- ja rahoitusjohtaja Jaana Kuuva, toimitilajohtaja Hannu Väänänen, talouspäällikkö Riitta Kokkonen ja taloussuunnittelija Riitta Puustinen.

 

                                                      Merkittiin, että puheenjohtaja Antti Kivelä saapui asiakohdan käsittelyn aikana takaisin kokoukseen ja hän toimi kokouksen puheenjohtajana tämän jälkeen.  

 

                                                      Merkittiin, että varajäsen Leila Saramäki saapui kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana.

                                                     

                                                      Merkittiin, että perusturva- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Neeta Röppänen ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

                                                       

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa