Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 13.12.2017/Pykälä 115

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 115

Asianro 9300/02.05.01.00/2017

 

 

Lisärahan myöntäminen Haatalan kylän Nakurannan saunarakennuksen rakentamiseen / Haatalan kylät ry

 

 

Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

 

 

Talkoorahan hakija                    Vuonna 2015 rekisteröidyn kyläyhdistyksen Haatalan kylät ry tavoitteena on rakentaa kahden kylän yhteinen kokoontumis- ja harrastepaikka sekä parantaa alueen vetovoimaisuutta ja viihtyvyyttä.

 

Haatalan kylät ry:lle on myönnetty talkoorahaa Kuopion kaupungin omistaman Nakurannan tilan rakentamiseen vuonna 2015 13 000 euroa kotarakennuksen rakentamiseen ja vuonna 2016 5 000 euroa uima- ja venerannan kunnostamiseen sekä pysäköintialueen ja tien parantamiseen. Nakurannan kokonaisuuteen kuuluu yhdistyksen vuodesta 2014 ylläpitämä uima- ja veneranta sekä vuonna 2015 rakennettu hirsinen kotarakennus. Viime vuonna yhdistys teki rannalle myös rantalentopallokentän. Tänä vuonna on tarkoituksena ollut rakentaa saunarakennus.

 

Talkoorahahanke                       Haatalan kylät ry haki vuodelle 2017 talkoorahaa 15 000 euroa. Talkoorahaa koskevien täyttö- ja jakoperusteiden nojalla yhdistykselle myönnettiin avustusta 12 500 euroa (kaupunkirakennelautakunta 16.8.2017 § 24). Talkoorahahankkeessa on tarkoitus rakentaa Nakurannan kokoontumis- ja harrastepaikalle yhteisöllinen sauna- ja käymälärakennus, sähköistys ja saunan jätevedenkäsittelyjärjestelmä. Vuoden 2017 tehtävät työt eivät ole päällekkäisiä edellisten talkoohankkeiden kanssa, vaan jatkavat Nakurannan kokoontumis- ja harrastepaikan rakentamista. Nämä työt ovat suurimmaksi osaksi tehty, mutta osin kesken.

 

Talkoohankkeen kustannukset koostuvat konekustannuksista, maa-aineksista, rakennusmateriaaleista ja -tarvikkeista sekä sähkötöistä ja -tarvikkeista. Yhdistyksen kustannusarvio koko hankkeelle on 24 000 euroa ja yhdistys kattaa loppuosan kustannuksista omista varoistaan.

 

Kyläyhdistys hakee jo myönnettyyn talkoorahaan lisäavustusta 2 500 euroa. Yhdistys perustelee lisärahan tarvetta sillä, että alun perinkin yhdistys haki hankkeeseen 15 000 euron talkooavustusta ja hankkeen kustannusten toteuma tulee olemaan laaditun kustannusarvion mukainen. Talkootöitä asukkaat ovat tehneet vuoden aikana yhteensä noin 450 tuntia. Materiaali- ja konetyökustannuksista jäävän omarahoitteisen osuuden lisäksi talkooavustukseen kelpaamattomat kustannukset (sähköliittymä ja lupamaksut) ovat noin 5 000 euroa. Yhdistyksen tietojen mukaan valmistuva sauna on Maaningan ainoa yhteisökäytössä oleva rantasauna ja avantouintipaikka ja tulee palvelemaan asukkaita laajalla alueella.

                            


 

Talkoorahan myöntämättömyyden perustelut

 

Haatalan kylät ry hakee lisärahaa alkuperäisen hakemuksen mukaiseen jo myönnettyyn talkoorahaan. Alkuperäisessä talkoorahahakemuksessa yhdistys on esittänyt hankkeen kustannusarvion ja yhdistyksen mukaan kustannusten toteutuma tulee olemaan arvion mukainen. Hankkeen kustannuksissa ei ole olennaista kustannusten kasvua eikä hanke ole laajentunut alkuperäisestä hakemuksesta. Alkuperäisessä talkoorahapäätöksessä on noudatettu käyttö- ja jakoperusteiden mukaista määrärahaleikkuria, joten kyseisessä päätöksessä määrärahaleikkurilla vähennettyä osuutta ei voida myöntää lisärahahakemuksella.

 

Vaikutusten arviointi                Talkoohankkeen toteuttaminen lisää Haatalan kylien yhteisöllisyyttä huomattavasti sekä parantaa alueen viihtyisyyttä sekä harraste- ja kokoontumismahdollisuuksia. Viime vuonna rakennettu kotarakennus on aktiivisessa käytössä. Uimarannalla järjestetään uimakouluja, veneranta on vilkkaassa käytössä ja lentopallokentällä järjestetään lentopalloiltoja. Kohde sijoittuu Maaninkajärven rantaan kulttuurimaisema-alueelle ja sille on suunniteltu myös matkailullista pienimuotoista käyttöä. Saunarakennuksen rakentamisella Haatajan kylän Nakurannan alueen yleistä virkistyskäyttöä parannetaan olennaisesti. Nakuranta palvelee kyläläisten lisäksi vapaa-ajan asukkaita ja alueen vierailijoita.

 

Lisärahahakemuksella yhdistyksen tarkoituksena on keventää euromäärällisesti suuren talkoohankkeen omarahoitusosuuden taakkaa.

 

 

Esitys                                              Esitän, että Haatalan kylät ry:lle ei myönnetä talkoorahaan lisärahaa saunarakennuksen rakentamiseksi Haatalan kylän Nakurantaan. Anottu lisäraha ei täytä talkoorahan käyttö- ja jakoperusteissa edellytettyjä ehtoja.

 

 

Liitteet

8

9300/2017 Lisärahahakemus

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jani Paananen

puh. +358 44 718 5673

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa