Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 24.01.2018/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 7

Asianro 9991/14.03.02.02/2017

 

 

Puukaupan toimitussopimus StoraEnso Oy:n kanssa

 

 

Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

 

Kuopion kaupungilla on 2½ + 2 -vuotinen puukaupan yhteistyösopimus StoraEnso Oy:n kanssa. Varsinaisen sopimuskauden viimeinen puolivuotiskausi on käynnistynyt vuoden 2018 alussa. Yhteistyösopimuksessa on sovittu, että ”hinnantarkistus kaupoille tehdään vuosittain verraten tammi- ja kesäkuussa tehtyjen kauppojen hintoja syys-marraskuun toteutuneeseen kauppojen keskihintaan puutavaralajeittain”. Vertailukohtana käytetään Savo-Karjalan alueen Luke:n ylläpitämiä kantohintatilastoja.  

 

Vuoden 2018 aikana kantohinnat ovat nousseet puutavaralajeittain seuraavan taulukon mukaisesti:

 

 

StoraEnson kanssa käydyissä hintaneuvotteluissa on todettu, että hinnat ovat nousseet ja puutavaralajien hintojen korotukset vaihtelevat jonkin verran puutavaralajeittain. Eniten on noussut kuusi- ja mäntytukin hinta. Neuvotteluiden aikaan marraskuun hintatiedot eivät olleet vielä tulleet joten neuvottelut käytiin syys- ja lokakuun hintatietojen pohjalta.

 

Neuvotteluissa ostaja on esittänyt, että uuden puukaupan hintojen korotusta painotetaan hieman enemmän kuitupuutavaralajien suuntaan pois mänty- ja kuusitukista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuitupuun hintoja korotetaan hieman enemmän ja ”pihkatukkien” hintoja hieman vähemmän kuin mitä kantohinnat ovat nousseet Savo-Karjalan alueella keskimäärin. Esitystään he perustelevat eri puutavaralajeista valmistettavien lopputuotteiden erilaisella kannattavuudella, mikä on heille tärkeä näkökulma. 

 

Kaupungin näkökulmasta esitetyllä painotuksella esitetyn suuruisena ei ole juurikaan merkitystä. Arvioiduilla puutavaramäärillä ja esitetyillä yksikköhinnoilla kaupungin puunmyyntitulojen summa on erittäin lähellä sitä summaa, jos käytettäisiin suoraan tilaston mukaan laskettuja hinnan nousuja puutavaralajeittain. Mikäli kevään toimituksissa on arvioitua enemmän kuitupuuta niin kaupunki ”voittaa” hieman ja mikäli arvioitua enemmän tukkipuuta niin kaupunki ”häviää” hieman. Painotusten merkitys kokonaissummaan on kuitenkin kokonaiskauppaan nähden niin pieni, että niiden taloudellinen vaikutus on marginaalinen.

 

Metsätyöt kaupungin metsissä ovat kiivaimmillaan talvikuukausina. Puutavaran toimitusten ja metsätöiden toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi kevään 2018 puukauppaa koskeva kauppakirja on jo allekirjoitettu ehdolla että ”puukaupan yksikköhinnat tulevat molempia osapuolia lopullisesti sitoviksi kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen tultua lainvoimaiseksi”. 

 

Valmistellun toimituskaupan puutavaralajimäärät on alla olevassa asetelmassa. Arvio kevään 2018 puukaupan kokonaisarvosta on n. 800.000 euroa (alv 0 %). Talousarvion 2018 mukainen tulotavoite 2,2 M€ on mahdollista saavuttaa vuoden 2018 aikana.

 

 

 

Puukaupan yhteistyösopimus pitää sisällään option jatkaa puukauppaa kesän 2018 jälkeen vielä kahden vuoden ajan. Puukaupan jatkamisen ehtona on, että keväällä 2018 käytävissä neuvotteluissa päädytään yhteiseen näkemykseen puutavaran hinnoista ja muista sopimusehdoista. Option käyttäminen ja sitä seuraava mahdollinen puukauppa tulee keväällä 2018 kaupunkirakennelautakunnan päätettäväksi. 

 

 

Vaikutusten arviointi                Metsien hoito on osa biotaloutta, mikä on Suomen hallituksen kärkihanke. Kuopion kaupungin metsät toimivat hiilinieluina, kun niiden hakkuupoistuma on pienempi kuin metsien vuotuinen kasvu. Metsien hoidon tavoitteena on pitää ne terveinä ja kasvavina, jolloin ne tukevat metsille asetettua hiilinielutavoitetta. Metsistä myytävästä puutavarasta valmistetaan pitkäkestoisia tuotteita kuten esim. sahatavaraa, millä korvataan tuotteita esim. metalleja, joilla on suurempi hiilijalanjälki kuin sahatavaralla. Puunkorjuu ja puutavaran autokuljetus toteutetaan yksityisten urakoitsijoiden toimesta, mikä tukee työllisyystavoitetta. Kuopion kaupungin omistamien metsien kestävä hoito ja käyttö on osa Kuopion kaupungin kestävää talouden hoitoa, mikä tukee Kuopion kaupungin strategian mukaista UUDISTUVAN KUOPION päätavoitetta.

 

 

Esitys                                              Kaupunkirakennelautakunta päättää hyväksyä yhteensä 15 450 k-m3:n toimituskaupan StoraEnso Oy:n kanssa kevääksi 2018 liitteestä ilmenevillä puutavaralajikohtaisilla puutavaramäärillä ja yksikköhinnoilla. Puukaupasta tehdään erillinen kauppakirja, missä on määritelty kaupan muut ehdot. Lautakunta valtuuttaa kaupunginmetsänhoitajan allekirjoittamaan em. kauppakirjan.

 

 

Liitteet

2

9991/2017 Puukaupan puutavaralajikohtaiset määrät ja yksikköhinnat (jaetaan lautakunnan jäsenille, ei julkaista internetissä)

                                                         

                                                          Valmistelija                                                           

Seppo Jauhiainen

puh. +358 400 577 330

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa