Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2018/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 17

Asianro 9856/00.02.01/2017

 

 

Kh:n tiedonantoja

 

                                                 Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

505/2016                               Tahkon tapahtumahankkeelta on tullut yrityspalvelulle tiedoksi hankkeen jatkoaikapäätös. Päätös ei vaikuta hankkeen kokonaiskustannuksiin eikä kuntarahaosuuksiin.

 

6988/2016                             Itä- Suomen yliopistolta on tullut tiedoksi Savilahden innovaatioalusta – hankkeen muutospäätös 11.12.2017 ja hyväksytty hankesuunnitelma.

Päätöksen lisävaikutus kokonaiskustannuksiin 50 000 €. Kaupungin kuntarahaosuuteen lisäystä 5 000 €.

 

4807/2017                             Verohallinnon määräys 20.11.2017 (A26/00.01.02/2017): Verotuksen oikaisulautakunnan jäsenten ja varajäsenten määrääminen toimikaudeksi

1.1.2018-31.12.2022.

 

4835/2017                             Pohjois-Savon liiton tiedote 20.12.2017: Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle lisärahoituksen valinnanvapauskokeilun laajentamiselle vuoden 2018 aikana. Lisärahoituksen suuruus on 2,8 miljoonaa euroa. Väkilukuun suhteutettuna Pohjois-Savo sai suurimman rahoituksen. 

Kokeilua tullaan laajentamaan nykyisen kaltaisena perusterveydenhuollon kokeiluna alueellisesti. Lisäksi kokeiluun tulee uutta sisältöä henkilökohtaisen budjetin mallin valmistelussa. Laajennuksessa ovat mukana Kuopion kaupunki, Kysteri-kunnat sekä Joroinen. Hankesuunnitelmaa tullaan tarkentamaan tammikuussa 2018.

 

9393/2017                             Aloite reilun kaupan tuotteiden hankinnasta Kuopion kaupungille.

 

9584/2017                             Kuopion palomiesyhdistys Spal ry:n vetoomus Kuopion kaupungille paloasemaverkoston uudistamisen puolesta. Jälj. tilakeskus.

 

9715/2017                             Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 24.11.2017 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen tekniikan palomiehen tehtäväkohtaisen palkan määrittelystä.

 

9856/2017-1                         Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän yhtymävaltuuston 28.11.2017 kokouksen pöytäkirja.

 

9856/2017-3                         Vaalijalan kuntayhtymän hallituksen 13.12.2017 kokouksen pöytäkirja.

 

9856/2017-4                         Savon koulutuskuntayhtymän hallituksen 15.12.2017 kokouksen pöytäkirja.

 

9856/2017-5                         Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymä Servican johtokunnan kokouksen 11/21.12.2017 pöytäkirja.

 

9856/2017-6                         Kallaveden Työterveys Liikelaitoksen johtokunnan kokouksen 5/20.12.2017 pöytäkirja.

 

9876/2017                             Itä-Suomen aluehallintovirasto on ilmoituksellaan 13.12.2017
(ISAVI/3577/07.00.04/2017) irtisanonut talous- ja velkaneuvonnan toimeksiantosopimuksensa Kuopion kaupungin kanssa päättymään 31.12.2018.

 

58/2018                                  Invest and Grow in Kuopio Region (INGROW) –hanke (EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma). Pohjois-Savon liitto on 18.12.2017 tehnyt myönteisen rahoituspäätöksen INGROW -hankkeelle. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2018–30.6.2020 (2.5 vuotta). Kokonaiskustannukset ovat tuona aikana 475 440 euroa, josta Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta on 332 807 euroa (70 %) ja Kuopion kaupungin omarahoitusta 142 633 euroa (30 %). Hankkeeseen on varauduttu vuoden 2018 talousarviossa ja hankkeen omarahoitusosuus maksetaan yleishallinnon muihin kehittämishankkeisiin varastusta määrärahasta.

 

188/2018                               Valtiovarainministeriön päätös 28.12.2017 (VM/2473/02.02.06.00/2017) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja päätös kunnan verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen vahvistamisesta kunnille vuonna 2018. Jälj. perusturvan ja terveydenhuollon palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

189/2018                               Valtiovarainministeriön päätös 28.12.20117 (VM/2474/02.02.06.00/2017) kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2018. Jälj. kasvun ja oppimisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

202/2018                               Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 2.1.2018 (OKM/311/620/2017) myöntänyt Kuopion kaupungille erityisavustusta 13 000 euroa kaupunginorkesterin yleisötyön kehittämiseksi. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

10000/2017                           Rovaniemen nuorisovaltuuston/nuorisohallituksen haaste kuntiin nuorisovaltuustojen toimivuuden lisäämiseksi. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.

 

                                                 Vs. kaupunginjohtaja Pirhonen on hyväksynyt seuraavat täyttölupaesitykset:

10005/2017                         -      ELKO yrityspalvelut / yritysasiamies,

10006/2017                         -      ELKO yrityspalvelut / määräaikainen projektipäällikkö,

10007/2017                         -      ELKO yrityspalvelut / määräaikainen projektisihteeri.

 

                                                 Palvelualuejohtaja Pirhonen on hyväksynyt seuraavan täyttölupaesityksen:

9507/2017                             -    KYP kaupunkisuunnittelupalvelut / joukkoliikenneinsinööri.

 

                                                

                                                 Seuraavat purkamisaikomusilmoitukset:

-        Kuopio 414 Säyneiskylä, YO 10/Koulukeskus,

-        Kuopio 401 Akonvesi, AK 61/Kunnanmaa ja Koulumaa,

-        Kuopio 401 Akonvesi, AR 313/Hakanotko,

-        Kuopio 401 Akonvesi, 301 AK/Lapinharju,

-        Kuopio 297-3-24-9, Puijonkatu 26.

 

 

Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-        Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta 11/2017.

 

                                                

 

 

 

                                                 Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 11.12.2017-7.1.2018:

 

Asiakirjan nro

Päätöksentekijä

§ / vuosi

Päätöspvm

Otsikko

9960/2017-1

asiakkuuspäällikkö II - ELKO Asiakkuuspäällikkö II

1 § / 2017

22.12.2017

Päiväkoti Minnan rakennus Ollilan sisäilmapuhdistimien vuokraus

9055/2017-2

hallintojohtaja - ELKO Hallintojohtaja

50 § / 2017

19.12.2017

Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / Ikäihmisten hyvinvointi-iltapäivä 21.3.2018

9812/2017-2

hallintojohtaja - ELKO Hallintojohtaja

49 § / 2017

19.12.2017

Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / ylennys- ja palkitsemistilaisuudet 2018-2020

8564/2017-2

hallintojohtaja - ELKO Hallintojohtaja

48 § / 2017

14.12.2017

Kaupungintalon juhlasalin käyttö vuokravapaasti vuonna 2018

7315/2017-2

hallintojohtaja – ELKO Hallintojohtaja

1 § / 2017

14.12.2017

Juankosken Pappilanlahden vesistökunnostuksen esiselvitys

27/2018-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

2 § / 2018

3.1.2018

Erilliskorvaus rakennusten sähkölaitteiston käytönjohtajuudesta, Kuopion Tilakeskuksen talotekniikka-asiantuntija

10017/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

78 § / 2017

27.12.2017

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / sairaanhoitaja

10019/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

77 § / 2017

27.12.2017

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / Sairaanhoitaja

9902/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

76 § / 2017

28.12.2017

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / Apulaisylilääkäri

9792/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

8 § / 2018

27.12.2017

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / sairaanhoitaja

9790/2017-3

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

75 § / 2017

27.12.2017

Tehtävänimikkeen muutos, työnvaativuuden ja tehtäväkohtaisen palkan tarkastaminen / Mäntylän, Nilsiän ja Pohjoinen 1-alueen kotihoidon kodinhoitajan tehtävät

9783/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

74 § / 2017

27.12.2017

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / psykologi

9783/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

73 § / 2017

27.12.2017

Työaikamuodon muutos / terveyskeskusavustaja

8867/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

72 § / 2017

27.12.2017

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / sovellusasiantuntija

8334/2017-5

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

71 § / 2017

27.12.2017

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korotus (lisävastuupalkkio) /  maksettavan lisävastuupalkkion kumoaminen

9965/2017-1

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

70 § / 2017

21.12.2017

Terveysjohtajan, perusturvajohtajan, kuntoutusjohtajan, pelastusjohtajan ja valmiuskoordinaattorin palkan määräaikainen korottaminen

6685/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

69 § / 2017

20.12.2017

Lääkehoidon osaamisen varmistaminen ja lääkehoitolupaprosessin vaiheet perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueilla

9479/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

66 § / 2017

12.12.2017

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / palveluesimies

7129/2017-2

henkilöstöjohtaja - ELKO Henkilöstöjohtaja

65 § / 2017

12.12.2017

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio)/tietoturvapäällikkö

21/2018-1

kaupunginjohtaja - ELKO Kaupunginjohtaja

1 § / 2018

2.1.2018

Talousjohtajan viran rekrytointiprosessin keskeyttäminen

4261/2016-282

kaupunginjohtaja - ELKO Kaupunginjohtaja

8 § / 2017

20.12.2017

Tapahtuma-avustushakemukset: Valoa Satamaan 31.12.2017, Männistön Joulutori ja Riistaveden Mantun itsenäisyyspäivän vastaanotto

9808/2017-1

kaupunginjohtaja - ELKO Kaupunginjohtaja

20 § / 2017

18.12.2017

Verkostoitumistilaisuus Päivälehden museossa 4.1.2018 / kaupungin osallistuminen

9768/2017-1

kaupunginjohtaja - ELKO Kaupunginjohtaja

3 § / 2017

19.12.2017

Yrityspalvelun esitys (Kiihdyttämö – Health Accelerator -mentorointi)-hankkeen rahoituksesta  (Alueelliset innovaatiot ja kokeilut, AIKO, Pohjois-Savon liitto)

6180/2017-3

lakimies - ELKO Lakimies

40 § / 2017

21.12.2017

Vahingonkorvaushakemus / veneen vaurioituminen

6056/2017-3

lakimies - ELKO Lakimies

39 § / 2017

21.12.2017

Vahingonkorvaushakemus / auton vaurioituminen

9432/2017-3

lakimies - ELKO Lakimies

38 § / 2017

20.12.2017

Vahingonkorvausvaatimus / paineasetelman säätimen rikkoutuminen / Kansanopistontie

9379/2017-4

lakimies - ELKO Lakimies

37 § / 2017

20.12.2017

Vahingonkorvausvaatimus / korvausvaatimus luvattomasta puunkaadosta tilalla 297-411-12-57

7252/2017-5

lakimies - ELKO Lakimies

35 § / 2017

19.12.2017

Vaatimus / Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia / liukastuminen

7242/2017-5

lakimies - ELKO Lakimies

34 § / 2017

18.12.2017

Vaatimus / Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia / liukastuminen

6447/2017-6

lakimies - ELKO Lakimies

33 § / 2017

15.12.2017

Vahingonkorvaus/ takaisinsaantivaatimus/ LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö/ liukastuminen (vakuutustapahtumanumero 3871635562)

7714/2017-7

lakimies - ELKO Lakimies

37 § / 2017

19.12.2017

Vahingonkorvaushakemus / kompastuminen

4508/2017-7

lakimies - ELKO Lakimies

36 § / 2017

19.12.2017

Takaisinsaantivaatimus / If Vahinkovakuutusyhtiö Oy / liukastuminen /

4216/2017-4

lakimies - ELKO Lakimies

32 § / 2017

13.12.2017

Vahingonkorvaushakemus / liukastuminen

9588/2017-2

lomituspalvelujohtaja - ELKO Lomituspalvelujohtaja

30 § / 2017

15.12.2017

Vahingonkorvaushakemus rikkoontuneesta maidonkokoojan maitopumpun roottorista

9284/2017-2

lomituspalvelujohtaja - ELKO Lomituspalvelujohtaja

29 § / 2017

15.12.2017

Vahingonkorvaushakemus maitoa mennyt viemäriin tankin hana unohtunut auki

8230/2017-2

lomituspalvelujohtaja - ELKO Lomituspalvelujohtaja

31 § / 2017

15.12.2017

Vahingonkorvaushakemus rehunjakovaunun pohjakuljettimen rikkoontuminen

9884/2017-1

markkinointijohtaja - ELKO Markkinointijohtaja

20 § / 2017

19.12.2017

Osallistuminen Kuopio-Tahko markkinointi Oy:n vetovoimavideotuotantoon

9845/2017-1

markkinointijohtaja - ELKO Markkinointijohtaja

19 § / 2017

18.12.2017

Muuttohalukkuus kaupunkeihin 2018 - seurantatutkimuksen osto

9989/2017-1

palvelualuejohtaja - ELKO Palvelualuejohtaja hep ja kop

35 § / 2017

21.12.2017

Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden tietohallintopäällikön tehtävien hoitaminen 1.1. - 30.6.2018

9961/2017-1

palvelualuejohtaja - ELKO Palvelualuejohtaja hep ja kop

33 § / 2017

20.12.2017

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen taidepalvelujen musiikkikeskuksen johtajan tehtävien hoitaminen ajalla 1.1. - 28.2.2018

554/2017-15

palvelualuejohtaja - ELKO Palvelualuejohtaja hep ja kop

36 § / 2017

20.12.2017

Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden täyttöluvat 19.12.2017

191/2018-1

palvelualuejohtaja - ELKO Palvelualuejohtaja ptp

1 § / 2018

5.1.2018

Siirtäminen sisäisen tarkastajan virkaan

9886/2017-1

palvelualuejohtaja - ELKO Palvelualuejohtaja ptp

6 § / 2017

19.12.2017

Hilkka-toiminnanohjausjärjestelmän katseluoikeuksien myöntäminen

9911/2017-1

talousjohtaja - ELKO Talousjohtaja

1 § / 2017

19.12.2017

Kuntatodistuksen liikkeeseenlasku 19.12.2017

9972/2017-1

tietohallintojohtaja - ELKO Tietohallintojohtaja

14 § / 2017

21.12.2017

Juankosken lukion etäopetuslaitteiston hankinta

8970/2017-2

toimitilajohtaja - ELKO Toimitilajohtaja

12 § / 2017

14.12.2017

Määräaikainen henkilökohtainen lisä, Kuopion Tilakeskuksen kiinteistötekninen asiantuntija

9830/2017-3

työllisyyspalvelujohtaja - ELKO Työllisyyspalvelujohtaja

23 § / 2017

15.12.2017

Laajan ohjaus- ja valmennuspalvelun dynaaminen pienhankinta /ViaDia Pohjois-Savo ry.

9830/2017-2

työllisyyspalvelujohtaja - ELKO Työllisyyspalvelujohtaja

22 § / 2017

15.12.2017

Alkuvaiheen ohjaus- ja valmennuspalvelun dynaaminen pienhankinta /ViaDia Pohjois-Savo ry.

9830/2017-1

työllisyyspalvelujohtaja - ELKO Työllisyyspalvelujohtaja

21 § / 2017

15.12.2017

Toiminnallisen kartoitusjakson dynaaminen pienhankinta /ViaDia Pohjois-Savo ry.

7171/2017-4

työllisyyspalvelujohtaja - ELKO Työllisyyspalvelujohtaja

20 § / 2017

15.12.2017

Alkuvaiheen ohjaus- ja valmennuspalvelun dynaamisen pienhankinnan mitätöinti/ Tienpolvi Ky

9631/2017-2

työllisyyspalvelujohtaja - ELKO Työllisyyspalvelujohtaja

18 § / 2017

14.12.2017

Alkuvaiheen ohjaus- ja valmennuspalvelun dynaaminen pienhankinta/ KK Valmennuskeskus Oy

7443/2017-3

työllisyyspalvelujohtaja - ELKO Työllisyyspalvelujohtaja

19 § / 2017

14.12.2017

Alkuvaiheen ohjaus- ja valmennuspalvelun dynaamisen pienhankinnan mitätöinti/ KK -Verve Oy

9631/2017-1

työllisyyspalvelujohtaja - ELKO Työllisyyspalvelujohtaja

17 § / 2017

14.12.2017

Laajan ohjaus- ja valmennuspalvelun dynaaminen pienhankinta/ KK Valmennuskeskus Oy

9629/2017-1

viestintä- ja hallintopalvelupäällikkö - ELKO Viestintä- ja hallintopalvelupäällikkö

1 § / 2017

18.12.2017

Monitoimilaitteiden leasingsopimuksen jatkaminen, Kuopion Tilakeskus

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtaja Markku Tervahaudan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa