Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 30.01.2018/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 4

Asianro 561/02.02.02/2018

 

 

Haapaniemen jätevedenpumppaamon saneerauksen rahoitus

 

 

Käyttöpäällikkö Jarmo Hiltunen
Kuopion Vesi / Jätevedenpuhdistus

 

 

Haapaniemen pumppaamon saneeraus on rahoitettu ja aloitettu vuonna 2017. Kohdetta ei kuitenkaan ehditty saada valmiiksi vuonna 2017, joten hankkeelle tarvitaan rahoitusta myös vuonna 2018. 

 

Vuodelle 2018 tarvittava rahoitus on 350 000 euroa. Pääpumppaamojen saneeraukseen on vuodelle 2018 varattu rahoitusta 250 000 euroa, joka käytetään nyt Haapaniemen pumppaamon rakentamiseen.

Lisäksi tarvittava 100 000 euroa voidaan rahoittaa investointiohjelman ’Matkuspuron pumppaamon ylivuotosäiliön as. + Palomäentien säiliö’ rahasta.

 

Matkuspuron pumppaamon ylivuotosäiliön asennus tehtiin jo vuonna 2017 ja Palomäentien säiliö tehdään siirtolinjan rakentamisen yhteydessä.

 

 

Vaikutusten arviointi                 -

 

 

Esitys                                                                        Hankkeelle 2266053 myönnetään rahoitusta investointiohjelman kohteilta ’Pääpumppaamojen saneeraus’ 250 000 euroa ja ’Matkuspuron pumppaamon ylivuotosäiliön as. + Palomäentien säiliö’ rahasta 100 000 euroa.

                                                     

 

                                                      Valmistelija                                                         

Pekka Sairanen

puh. +358 44 718 5383

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopionvesi.fi

 

 

Päätösehdotus                          Toimitusjohtaja Kirsi Laamanen

 

Johtokunta hyväksyy käyttöpäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa