Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 16.01.2018/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 8

Asianro 287/12.01.00.01/2018

 

 

Perusopetuksen 7. vuosiluokalle otettavien oppilaiden määrät painotusopetuskouluissa lv 2018 - 2019

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

 

Lukuvuonna 2018-2019 perusopetuksen 7. luokille siirtyviä oppilaita on yhteensä  1141. Oppilaat siirtyvät yläkouluihin kotiosoitteidensa mukaisesti. Jynkänlahden, Hatsalan klassillisen, Minna Canthin ja Pyörön kouluihin otettavien oppilaiden enimmäismäärät on määriteltävä, koska näihin kouluihin haetaan myös painotusopetuksen vuoksi ja oppilaspaikkoja on rajoitetusti.  Painotusopetukseen ja kaksikieliseen opetukseen oppilaat valitaan hakemusten ja valintatestien perusteella.

Esitetty enimmäismäärä voidaan muun kuin painotusopetuksen, kaksikielisen opetuksen ja latinan oppilasmäärän osalta ylittää, mikäli kysymyksessä on oman oppilaaksiottoalueen oppilas.

Yllä mainittujen koulujen rehtoreilta on pyydetty esitykset ja ne on yhdessä käsitelty 4.1.2018 pidetyssä kokouksessa. Rehtorien esitykset 7. luokille otettavien oppilaiden enimmäismääristä:

 

                                             Hatsalan klassillinen koulu, yhteensä 206 oppilasta

·         kaksikielinen opetus 24

·         kuvataide 24

·         urheilu 24

·         muut 134, joista B2-latinan opiskelijoita enintään 24

Jynkänlahden koulu, yhteensä 160 oppilasta

·         urheilu 24

·         muut 136

 

Minna Canthin koulu, yhteensä 184 oppilasta

·         musiikki 48

·         tanssi 24

·         muut 112

 

Pyörön koulu, yhteensä 226 oppilasta

·         liikunta 24

·         matemaattis-luonnontieteellinen 20

·         muut 182

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää Hatsalan klassillisen, Jynkänlahden, Minna Canthin ja Pyörön koulujen 7. luokille lv 2018-2019 otettavien oppilaiden määristä esitetyllä tavalla. Rehtori voi oppilaaksioton päätöksessä ylittää enimmäismäärän muun kuin painotusopetuksen, kaksikielisen opetuksen ja latinan oppilasmäärän osalta, mikäli kysymyksessä on oman oppilaaksiottoalueen oppilas.       

                                                         

 

                                                          Valmistelija                                                           

Leena Auvinen

puh. +358 44 718 4003

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa