Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2018/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 6

Asianro 425/01.01.00/2018

 

 

Kahden palveluohjaajan viran perustaminen perusturvan palvelualueella 1.3.2018 alkaen

 

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhuspalvelujen tukipalvelut

 

 

Vanhus- ja vammaispalveluiden palvelutarpeen arviointiprosessin vahvistamiseksi on vuoden 2018 käyttö- ja talousarviosuunnitelmissa varauduttu yhden (1) palveluohjaajan palkkaamiseen perusturvan palvelualueelle 2018. Tämän lisäksi Kuopion kaupungin osallistuminen henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluun vaatii palveluohjaajan työpanoksen kohdentamista kehittämistyöhön ja on tarpeen perustaa määräaikainen palveluohjaajan virka, joka katetaan palveluohjauksen käyttötaloudesta. 

 

Vanhusten palveluohjauksessa on lakisääteisiä tehtäviä, joissa palveluohjaajan tehtävän hoitaminen edellyttää julkisen vallan käyttöä ja tehtävän hoitajan tulee siten olla virkasuhteessa. Palveluohjaajat tekevät lain edellyttämiä palvelutarpeen arvioon perustuvia viranhaltijapäätöksiä kuntalaisille.

                                           

 

 

Vaikutusten arviointi                Resurssien käytön sujuvuuden kannalta tehostaa asiakaspalvelua ja lisää siten tuottavuutta.

 

Posote-vaikutusten arviointi

 

                                                          Muutos ei ole ristiriidassa näköpiirissä olevan sote-kehityksen kanssa.

 

 

Esitys                                              Kuntoutusjohtaja Mikko Korhonen

 

Perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että 1.3.2018 alkaen perustetaan perusturvan palvelualueelle vanhusten palveluohjauksen palveluprosessiin kaksi virkaa, joista toinen määräaikainen 31.12.2018 saakka.

 

Palveluohjaajan viran kelpoisuusvaatimus on soveltuva sosiaali- tai terveydenhuollon AMK- tutkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto. Eduksi katsotaan kokemus ja perehtyneisyys palvelutarpeen arviointiin ja palveluohjaukseen.

 

Virkojen palkkaus määräytyy KVTES:n hinnoittelukohdan 040SOS030 mukaan. Palveluohjaajan palkkaus on työn vaativuuden arvioinnista riippuen 2469,76 -2591,45 €/kk.

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Mikko Tapio Korhonen

puh. +358 44 718 6200

Hanna Jokinen

puh. +358 44 718 3303

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy kuntoutusjohtajan esityksen.

 

Päätös                                            Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa