Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nilsiän pitäjäraati
Pöytäkirja 09.01.2018/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 10

Asianro 6739/00.02.03/2017

 

 

Nilsiän pitäjäraadin muut asiat

 

 

 

                                                   

 

Päätösehdotus                       

 

Käsitellään Sakari Pentikäisen kirjoitus aloitteen pohjaksi.


Sakari Pentikäinen haluaa nostaa esiin kiinteistöveron määräytymisen pohjana olevat kiinteistöjen arvonmuodostamisen perusteet. Erityisenhuomion hän haluaa kohdistaa maaseutualueiden ja kaupunkiseudun väliseen epäsuhtaan, joka jo on olemassa ja joka tulee tulevaisuudessa edelleen kiintymään. Muuttovoittoisilla kaupunkialueilla kiinteistöjen arvot nousevat hintakehityksestä johtuen ja vastakohtana on muuttotappiosta kärsivät maaseutualueet, joissa kysynnän puutteessa kiinteistöjen arvot laskevat. Sakari Pentikäinen esittää, että pitäjäraadit nostaisivat yleiseen keskusteluun kiinteistöverotuksen pohjana olevan kiinteistöjen arvomuodostuksen nyt, kun Verohallinto on uudistamassa veron laskentamalleja. Kirjoitus liitteenä.

 

 

Päätös                                        Merkitään tiedoksi ja pitäjäraati pyrkii edistämään asian etenemistä.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa